Ensiksi aloitetaan pienellä pahoittelulla, että viime kirjoituksesta on jo lähes kaksi viikkoa aikaa. Suurin osa ajastani on mennyt työasioissa, joten blogin kirjoittelu on jäänyt aivan liian vähälle. Mutta toisaalta parasta on kirjoitella silloin, kun on motivaatiota, kuten nyt :).
1. Uudet aurinkolasit
Viime kesänä innostuin erityisen paljon aurinkolaseista ja rannekelloista. Ne ovat nykyään se ”minun juttuni”. Tämä into alkoi siitä, kun ostin ensimmäiset Oakleyn aurinkolasini. On olemassa erilaisia brändejä, jotka herättävät monissa ihmisissä tavallista voimakkaampia tunteita. Uskon, että Oakley on yksi näistä brändeistä nimittäin kyseisen merkin ”kannattajat” tuntuvat aina huomaavan välittömästi, jos jollain on Oakleyt. Itse spottailen näitä kaikenmaailman tv-sarjoista, elokuvista ja vastaantulevien ihmisten silmiltä.
Yleisesti ottaen ostelen melko harvoin itselleni mitään erikoista. Kuitenkin silloin, kun päätän ostaa jotain, ostan sitten jotain laadukasta ja sellaista, mitä todella haluan. Menin käymään vakio-optikollani aivan muissa asioissa, mutta hetken mielijohteesta aloin keskustella hänen kanssaan Oakleyn custom-laseista, jotka voi ”koota” oman mielensä mukaan. Siispä päädyin kokoamaan itselleni yllä näkyvät Fuel Cellit. Tällaiset elämän pienet asiat tuovat hyvän mielen aina silloin tällöin :). Mitäs pidätte?

Customeihin kuuluu mukaan suojapussi, joten valitsin tietenkin Japanin, kun jokin lippu piti valita 🙂
2. Haastatteluni Etelä-Saimaassa
Minua haastateltiin jonkin aikaa sitten Etelä-Karjalan suurimpaan lehteen Etelä-Saimaaseen matkabloggaajan ja matkakirjailijan näkökulmasta. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen, joka julkaistiin pari päivää sitten. Yritän saada kyseisen jutun jossain muodossa tänne bloginkin puolelle jossain vaiheessa :).
3. Kuukauden blogi Pink Bubblessa
Kaikki lukijani eivät välttämättä huomanneet tätä, koska mainitsin asiasta vasta Facebookissa, mutta suosittu Pink Bubble -blogi valitsi blogini heinäkuun blogiksi (kuinkakohan monta blogi-sanaa kirjoitan vielä tuohon). Kyseessä oli siis bloggaajan haastattelu. Jos teitä kiinnostaa käydä katsomassa tämä juttu, se löytyy blogini oikeasta laidasta (vaaleanpunainen kuva on helppo huomata) tai tästä linkistä.
4. Uusi innostava kirja
Seuraan mielenkiinnolla erään yrittäjä/maailmanmatkaaja/itsekehittäjä/…. tyypin elämää erityisesti Facebookin välityksellä. Hän on mm. tavannut idolini Tim Ferrissin monta kertaa, joten hän on saavuttanut monia asioita, joita itsekin tavoittelen. Hän suositteli todella lämpimästi lukemaan kirjan nimeltä Power of No, jonka päätin ostaa pari iltaa sitten Kindlelle. Kirjan perimmäinen ajatus on paremman elämän eläminen kieltäytymällä asioista. Tarkoituksena on kieltäytyä asioista, jotka eivät ole itselleen hyväksi tavalla tai toisella. Monet (minä mukaan lukien) suostuvat asioihin ja pyyntöihin vain miellyttääkseen toisia ja ollakseen ”kilttejä”, vaikka itse ei välttämättä haluaisi tehdä kyseistä asiaa. Olen saattanut puhua ennenkin itsekkyydestä, mutta nykyään ajattelen, että tietynlainen itsekkyys on välttämätöntä onnellisen elämän saavuttamiseksi. Siispä jo pidemmän aikaa olen pyrkinyt kieltäytymään asioista, joita en oikeasti halua tehdä. Jos joku loukkaantuu siitä, olen pahoillani, mutten halua laittaa minulle merkityksettömiä asioita oman hyvinvointini edelle. Kyseisessä kirjassa käsitellään itsekehitystä mielenkiintoisilla tavoilla, joten suosittelen kirjaan tutustumista kaikille aiheesta kiinnostuneille. Itse sain ostettua kirjan noin 10 dollarin hintaan, mikä ei ole paha summa.

Kuva otettu internetistä
5. Kuusi vuotta kihloissa <3
Tänään on tasan kuusi vuotta siitä, kun menimme kihloihin rakkaan Tiiani kanssa :). Jotkut ihmettelevät näin pitkää kihlausaikaa, mutta vaikka häät ovatkin tiedossa joskus tulevaisuudessa, mielestäni meillä ei ole mikään kiire. Olen perfektionisti tietyissä asioissa, joten haluan tehdä erityisesti tämän, yhden elämäni tärkeimmistä asioista, kunnolla. Siispä häiden pitää olla juuri sellaiset kuin haluamme ilman ainuttakaan kompromissia :). Jos minun on valittava yksi asia koko maailmassa, mistä olen kaikkein kiitollisin, valintani on ehdottomasti suhteeni Tiian kanssa. Mikään ei tuo enemmän positiivisuutta elämääni kuin hän.
Ps. Juuri valmistamani sushi-illallinen oli kyllä maittava, vaikka itse sanonkin 😉
5 päivän positiivisuushaaste oli nyt tässä, mutta positiivisuus ei todellakaan lopu tähän :). Kiitokset tästä erinomaisesta ”positiivisuusliikkeestä” Tämä Matka -blogin Annalle!
Mukavaa viikonloppua kaikille!