Yhteistyössä The Okura, Tokio
Tokion The Okura -hotelli on yksi Japanin vanhimmista luksushotelleista, mutta tavallaan se on nykyään yksi uusimmista. The Okura sai juuri valmiiksi kolme vuotta kestäneen täysremontin, joten vaikka sillä on pitkälle ulottuva historia, se on silti aivan upouusi hotelli. Kun hotelli on vasta avattu, on suuri riski, että kaikki ei ole vielä ihan valmista ja asiat etsivät omaa paikkaansa. En tiedä, johtuuko tämä aiemman hotellin tuomasta kokemuksesta vai japanilaisesta tehokkuudesta, mutta jo kuukausi avajaisten jälkeen hotelli oli täysin toiminnassa ilman minkäänlaista keskeneräisyyden tunnetta. Olin jo aiemmin kiinnostunut kyseisestä hotellista seuratessani remontin etenemistä, mutta American Expressin Platinum Conciergen suosituksesta päädyin lopulta valitsemaan The Okuran hotelliksemme neljäksi yöksi syksyn matkalla.
The Okura sijaitsee Tokion Minato-ku-alueella, keisarillisen palatsin puutarhan eteläpuolella ja Roppongin itäpuolella.
Kenelle The Okura sitten oikein sopii? Jos uusi, kansainvälinen luksushotelli kuulostaa hyvältä, mutta kaipaat siihen myös perinteistä japanilaista vieraanvaraisuutta, The Okura on täydellinen valinta. Hotellin sijainti on kätevä, mutta emme varsinaisesti löytäneet kauheasti tekemistä aivan lähialueelta. Kuitenkin esimerkiksi Roppongi ja Ginza ovat lyhyen kävelymatkan päässä ja lähistöllä on metroasemia, joten kulkeminen paikasta toiseen on helppoa.
Uusi hotelli koostuu kahdesta rakennuksesta, eli Prestige Towerista (korkeampi päärakennus) ja Heritage Wingistä. Prestige Tower on 41-kerroksinen pilvenpiirtäjä, joka sisältää Club Loungen, kuten myös Club-tason huoneet. Heritage Wing on 17-kerroksinen ja sisältää enimmäkseen japanilaistyylisiä sviittejä. Yövyimme itse Prestige Towerissa 39. kerroksessa Club Corner -huoneessa.