
Luulin rakennusta aiemmin joksikin aivan muuksi, mutta Park Hyatt sijaitsee lyhimmän tornin ylimmissä kerroksissa
Ensimmäisellä Tokion matkallani jätin jostain kummallisesta syystä käymättä yhdessä Tokion kuuluisimmista nähtävyyksistä, eli Shinjukussa sijaitsevassa Park Hyatt -hotellissa, joka on tunnettu erityisesti kulttimaineeseen noussusta Lost in Translation -elokuvasta (suuri osa siitä kuvattiin kyseisessä hotellissa). Tällä kertaa korjasin tämän virheen ja lähdimme Tiian kanssa drinkeille hotellin New York Bar & Grilliin.
Arvostelujen ja huhujen perusteella odotin kokevani tajunnanräjäyttävän kulinaristisen makuelämyksen ja parempaa palvelua kuin olin kokenut missään ennen tätä. Luulisi, että tämä on itsestäänselvyys, kun on kyse viiden tähden hotellista, jonka huonehinnat lähtevät 400 eurosta. Mutta olin kuitenkin täysin väärässä. Monet bloggaajatkin ovat kehuneet paikkaa, joten ehkä meillä kävi vain huono tuuri, mutta Park Hyatt ei antanut mitään erityistä syytä palata sinne.
Aloitetaan siitä, että perille oli melko hankalaa löytää. Hotelli käsittää pilvenpiirtäjän 14 ylintä kerrosta (koko rakennus ei siis kuulu hotellille), joten löytääksemme perille meidän täytyi käyttää kahta eri hissiä, kävellä sokkeloisten käytävien läpi ilman opasteita ja kysyä tietä ainakin kaksi kertaa. Ongelmaksi koitui se, että tietä kysyttäessä työntekijät vaikuttivat enemmänkin tympääntyneiltä siitä, että taas jotkut turistit kyselevät tietä kuuluisaan baariin. He eivät todellakaan olleet vieraanvaraisia, ystävällisiä tai iloisia (harvinaista Japanissa… saati sitten huippuhotellissa). En osaa sanoa kenelle nämä työntekijät työskentelevät, koska oli hieman epäselvää, missä vaiheessa olimme hotellissa, rakennuksen muussa osassa, toisessa ravintolassa ja lopulta varsinaisessa New York Barissa. En siis tiedä ”syyttäisinkö” hotellin työntekijöitä, mutta tällainen epäselvyys ei ainakaan nosta paikan pisteitä.
Löysimme vihdoin baariin asti ja meidät ohjattiin keskellä olevaan pöytään. Baarin pienuus yllätti meidät molemmat, sillä elokuvassa se näytti monta kertaa suuremmalta. Tupakan savu (sisällä saa polttaa) ei ainakaan parantanut tunnelmaa. Kannattaa todellakin tulla ajoissa, jos haluaa saada hyvän pöydän, sillä ikkunapöydät ovat todella harvassa (emme saaneet sellaista, mutta näkymät olivat silti hyvät). Palvelu oli perusystävällistä, muttei millään tasolla mieleenpainuvaa tai erityistä. Tilasimme yhdet drinkit, hampurilaisannoksen ja hedelmälautasen. Iltamme budjetti? Reilusti yli sata euroa. Ei siis ehkä ihan siitä halvimmasta päästä. Drinkit olivat kohtalaisia (eivät erityisiä) ja hampurilainen oli kaikin tavoin hyvin tehty rakenteellisesti, mutta maku ei erityisemmin sykähdyttänyt.
Olin unohtanut siistimmät vaatteet vahingossa kotiin, kun lähdimme reissuun, joten jouduimme metsästämään minulle kauluspaitaa sieltä sun täältä, jotta kehtaisimme mennä vierailulle Hyattiin. Perillä tajusin kuitenkin stressanneeni asiaa aivan turhaan. Osalla asiakkaista oli valkoiset juoksulenkkarit jalassa ja kulahtaneet t-paidat päällä. Siispä taisin arvioida pukukoodin hieman yläkanttiin.
Vähän myöhemmin illalla päädyimme vielä Mäkkäriin hampurilaisille. Hassua oli se, että Mäkkärin asiakaspalvelu oli kymmenen kertaa ystävällisempää kuin Hyattin ja hampurilainen oli maukkaampi (vaikken edes yleensä tykkää mäkkiruoasta). Tästä lystistä joutui pulittamaan arviolta 7 euroa kahdelta hengeltä.
Tämä ja pari muuta tapausta saivat minut pohtimaan sitä, missä vaiheessa taso on tarpeeksi hyvä, ettei ylemmästä tasosta saa muuta kuin marginaalista hyötyä? Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä kannattaako maksaa enemmän, että pääseekin matkustamaan ykkösluokassa busineksen sijaan tai onko parempi mennä viiden tähden hotelliin eikä neljän. Pohdin tätä tarkemmin erillisessä postauksessa tulevaisuudessa, mutta halusin mainita sen jo nyt, koska erityisesti tämä tapaus sai minut miettimään sitä.
Kaiken kaikkiaan uskon, että New York Bar & Grill on kokemisen arvoinen paikka (kaikesta huolimatta), sillä sen tarjoamat öiset näkymät Tokion valomeren ylle ovat sanoinkuvaamattoman upeat. En kuitenkaan suosittele syömään tai tuhlaamaan rahaa sen enempää. Yhdet drinkit riittävät mainiosti. Eikä kannata odottaa liikoja. Jos odotukseni eivät olisi olleet niin korkealla, olisin ehkä pitänyt paikasta enemmän, mutta Japanissa saa muutenkin tottua niin mahtavaan palvelutasoon halvimmissakin paikoissa, että tällaisten kalliiden paikkojen pitäisi todella tarjota jotain selvästi massasta erottuvaa. Kaiken lisäksi yhtä hyviä näköalapaikkoja on tarjolla lähes jokaisessa Shinjukun pilvenpiirtäjän ravintolassa ja baarissa (näistäkin lisää toisessa postauksessa).

Ikkunasta näki jopa kaukaisuudessa loistavan Tokyo Skytreen, mutta kuvasta sitä on vaikea huomata (keskellä keski-ikkunaa)
Jos paikka olisi tehnyt erityisen vaikutuksen, olisin ehdottomasti harkinnut yöpyväni kyseisessä hotellissa edes yhden yön ensi reissullamme. Nyt en näe sille mitään syytä. Sanotaan aina, että eturivin työntekijät ovat erittäin tärkeitä yrityksen imagolle olipa sitten kyseessä ruokakauppa tai pankki. Tämä hotelli saattoi pahimmillaan menettää potentiaalisen asiakkaan yksinkertaisesti sillä, että koko paketti ei selvästikään ollut sitä laatua, mitä sen pitäisi olla eivätkä työntekijät pistäneet parastaan. Ravintola-asiakkaasta voi helposti tulla hotellissa vuosittain yöpyvä vieras, jos homma hoidetaan mallikkaasti. Harmi, ettei näin käynyt.
Jos olet itse käynyt kyseisessä paikassa (tai jopa yöpynyt tässä hotellissa) kuulisin erittäin mielelläni omista kokemuksistasi. Otan mielelläni kommentteja vastaan tähän postaukseen vuosienkin päästä, jos käyt vierailemassa New York Barissa vaikkapa tulevaisuudessa.
Haluan vain sanoa, että kyseinen baari/ravintola ei ollut huono, mutta se ei ollut myöskään erikoinen. Tuolla rahalla sen pitäisi olla upea ja siksi olen pettynyt. Kokemuksena se oli hauska erityisesti siitä syystä, että olemme molemmat nähneet Lost in Translation -elokuvan, mutten tiedä palaanko tuonne enää uudestaan (ehkä pelkästään niille yhdille drinkeille).