
*kello saatu yhteistyönä Keskisen Kellolta ja Perkko Oy:ltä
Viime postauksessani hehkutin pienesti sitä kuinka innoissani olen Helsingissä asumisesta. Tähän pari vastasikin, että kyllä se hymy vielä hyytyy ;). Totta kai tämä ”alkuihastus” häipyy jossain vaiheessa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että Helsinki on minun paikkani. Vietin eilen mukavan illan kaverini O:n ja Panun matkojen Panun kanssa Groteskin cocktailien äärellä. Olen niin kovasti kaivannut aina kunnon cocktailbaaria, jossa saa laadukkaita juomia ja erinomaista palvelua. Onnekseni löysin sellaisen paikan jo ensimmäisen kerran, kun lähdin viettämään iltaa Helsingissä. Jos ette ole vielä itse testanneet Groteskin baaripuolta, käykää ihmeessä kokeilemassa! Erityisesti alkuillasta viikonloppuna ja arki-iltoina baarissa on mukavan rauhallista, jolloin jää aikaa jutella baarimikkojen kanssa ja kuunnella heidän asiantuntevia kertomuksiaan cocktaileista ja niiden ainesosista. Mielestäni on mahtavaa istua baaritiskin ääressä ja oppia samalla juomien tekemisestä, kun siemailee herkullisia luomuksia.

Caramel Frappucino sen olla pitää ;).
Voin sanoa, että nyt on melko hyvä fiilis. Oli mahtava tunne käydä rentoutumassa omassa saunassa ja lähteä sen jälkeen tallaamaan aurinkoisen Helsingin katuja. Menin Starbucksiin, nappasin suosikkijuomani ja vain istuskelin auringonpaisteessa katsellen maailman menoa… ja hienoja autoja tietysti :P. Kun Tiia pääsi töistä, suuntasimme Groteskin ravintolan puolelle syömään päivällistä. Pakko sanoa, että Waguy-nauta ja valitsemani lisukkeet olivat mielettömän herkullisia. Tietysti 90€ päivällinen ei ole siitä halvimmasta päästä eikä tuollaisia viitsi syödä ihan joka päivä, mutta oli se sen arvoista. Pitäähän sitä nyt nautiskella Helsingin tarjonnasta :).

Ei paras kuva, mutta erinomainen maku!
Nyt on vuorossa Rieslingin korkkaaminen ja rauhallinen koti-ilta katsellen The Big Bang Theorya. Toivottavasti teilläkin on mukava viikonloppu :D. Ja muistakaahan huomenna onnitella äitejänne! Hauskaa illanjatkoa kaikille!