Moni lukijoista voi tässä vaiheessa miettiä, että miksi tämä matkablogi tuntuu aina suuntautuvan vain sinne Tokioon. Joskus tunteita ja syitä on vaikea selittää muille, mutta tässä tilanteessa haluan kuitenkin yrittää.
Matkailijoitahan on monenlaisia. Toiset tykkäävät käydä pakettimatkoilla Turkissa vuodesta toiseen samassa hotellissa, kun taas toiset eivät halua astua jalallakaan kahta kertaa samaan maahan. Toiset ovat maabongareita, jotka aikovat käydä jokaisella mantereella ja jokaisessa maassa, mutta osa matkailijoista ei suostu poistumaan Euroopan rajojen ulkopuolelle. Itselläni on niin, että kun tykästyn johonkin tuotteeseen, brändiin, maahan tai kaupunkiin, pysyn sille uskollisena pitkän aikaa. Suuntaamme taas ensi kuussa Tokioon, koska en ole vielä saanut janoani sammutettua. Ehkä ensi reissun jälkeen suuntaamme seuraavaksi jonnekin muualle (todennäköistä), mutta jos tuntuu koko vuoden siltä, että Tokioon on taas päästävä, miksen sitten suuntaisi sinne :)?
Tämän postauksen tarkoituksena on myös saada teidät ymmärtämään paremmin, miksi Tokio on niin tajuttoman upea kaupunki ja Japani on niin upea maa. Toivottavasti onnistun välittämään edes murto-osan omista fiiliksistäni tätä omaa Shangri-La´tani kohtaan.
Anthony Bourdainin sanoin:
I never get bored and I always learn new things in Manhattan. But there’s 15, 20 different Manhattans in Tokyo to me. I mean, if you — from my perspective these are completely different cities. Even building to building. Nightclub for men, nightclub for girls, nightclub for rock and rollers, hair salon. All up. Fifteen different businesses in one building. One building. I could spend the next five years just doing shows on this one building.
Hieman lyhyemmin sanottuna jatkuvasti matkusteleva Anthony Bourdain on sitä mieltä, että Tokio tuntuu samalta kuin 15 tai 20 New Yorkin Manhattania, ja hän pystyisi tekemään viisi vuotta ohjelmaa pelkästään yhdessä rakennuksessa, koska materiaalia olisi niin paljon. En ole käynyt vielä New Yorkissa, joten en voi ilmaista asiaa samalla tavalla, mutta onhan Tokio aivan jättimäinen! Joku kenties ajattelee, että olen menossa kolmatta kertaa samaan yhteen kaupunkiin, mutta oikeasti Tokio koostuu kymmenistä ”pienemmistä” kaupungeista. Näen siis monta pientä kaupunkia yhden kaupungin rajojen sisällä. Shinjukun länsipuolelta löytyy pilvenpiirtäjiä ja tavarataloja, kun taas radan toiselta puolella vallitsee baarien ja punaisten lyhtyjen valtakunta. Ginza on täynnä luksusmyymälöitä ja Odaiba tuntuu Havaijin, Japanin ja futuristisen kaupungin sekoitukselta.
Tässä hieman lisää syitä:
- Tokiossa on lähteistä riippuen ravintoloita yli 80 000, yli 100 000 tai rehellisesti sanoen kukaan ei edes tiedä vastausta tähän. Näistä ravintoloista 12:lla on 3 Michelin-tähteä, 53:lla on 2 Michelin-tähteä ja 161:llä on 1 Michelin-tähti, eli tähtiä on enemmän kuin missään muualla maailmassa, jopa enemmän kuin New Yorkissa tai Pariisissa. Ainakaan ruokapaikat eivät pääse loppumaan, vaikka kuinka yrittäisi. Voin rehellisesti sanoa syöneeni elämäni parhaat sushit, tempurat ja jopa donitsit juurikin Tokiossa.
- Ihmiset ovat ystävällisempiä kuin missään päin maailmaa. Jopa Tokion kaltaisessa suurkaupungissa tavalliset kadun tallaajat välittävät muista ja haluavat pitää huolen siitä, että erityisesti ulkomaalaisilla on kaikki hyvin. Tämä on huomattu moneen kertaan reissuillamme. Ystävällisyyden lisäksi he ovat erittäin kohteliaita, joten ne tapaukset ovat melko harvassa, kun paikallisten käytös ärsyttäisi.
- Japanin kieli. Olen katsonut animea vuosikausia ja tykkään japanilaisesta musiikista. Siispä japanin kieli on sellainen, jota suorastaan rakastan. Joka kerta, kun kuulen Helsingin kaduilla japanilaisten keskustelevan keskenään, en voi olla hymyilemättä.
- Arkkitehtuuri. En vain voi saada tarpeekseni taivaisiin kurottavista pilvenpiirtäjistä, Tokion pienistä, hiljaisista kujista ja jättimäisistä risteysalueista, joissa tuhannet ihmiset ylittävät kadun valojen vaihtuessa.
- Temppelit ja pyhätöt. Kenties ensimmäinen asia, joka kiinnosti minua Japanin suhteen, oli juuri temppelit ja japanilaiset uskonnot. Rituaalit, ikivanhat pyhätöt ja rauhalliset temppelialueet ovat niin maagisia ja koskettavia paikkoja, että niissä tuntee olevansa aivan toisessa maailmassa.
- Luonto ei kenties ole ensimmäinen asia, jonka useimmat yhdistävät Tokioon, mutta jättimäisten rakennusten keskeltä löytyy sieltä täältä pieniä rauhan tyyssijoja erilaisten puistojen muodossa. Kun ruskan upea väriloisto valloittaa nämä muutenkin upeat puistot, niitä ei voi olla ihailematta.
- Erilaisuus. Lappeenrannasta Helsinkiin muuttaessani panin erityisesti merkille erilaisuuden – hyvässä mielessä. Pienillä paikkakunnilla sitä ei yleensä osata arvostaa, mutta mitä suuremmaksi kaupunki kasvaa, sitä enemmän yksilöllisyydellä ja erottuvaisuudella on merkitystä. Tokion bisnesmiesarmeijat näyttävät tietysti yhdeltä valtavalta massalta, mutta niiden joukossa on sitäkin helpompi erottua vaate- ja tyylivalinnoilla ja siihen tokiolaiset todellakin pyrkivät, jos ei muuten niin edes kännykkäkorun muodossa.
- Turvallisuus. En tunne oloani missään yhtä turvalliseksi kuin Tokiossa. Kenties se johtuu siitä, että kaikkialla on niin paljon ihmisiä, mutta toisaalta edes autio takakuja ei ole lainkaan pelottava. Pelkään paljon helpommin missä tahansa muualla kuin Japanissa.
- Siisteys. Suomi on ihan kohtalaisen siisti maa, mutta se ei ole mitään verrattuna Japaniin. Roska-astioita ei näy missään, mutta eipä näy myöskään roskia tai tupakantumppeja (koska kaduilla ei saa tupakoida).
- Innostuminen. Enpä ole nähnyt 30-vuotiaan myyjän hyppivän tyttömäisesti innoissaan tasajalkaa missään muualla kuin Japanissa. Tosikot eivät välttämättä välitä tällaisesta, mutta vähänkään lapsenmieliset eivät voi olla ihastumatta japanilaisten rehellisyyteen ja aitoon innostukseen.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta ehkä tämä riittää tältä erää. Toivottavasti tämä avasi edes hiukan sitä, miksi seuraavakin matkamme suuntautuu Tokioon. Kysykää ihmeessä, jos haluatte tietää lisää näistä tai muista syistä / aiheista, sillä vastaan enemmän kuin mielelläni.
Kuten kirjoitin viime vuonna tässä ja tässä postauksessa, lennämme tälläkin kertaa Tokioon Prahan kautta saadaksemme businessluokan lentoliput halvemmalla. Siispä Tokion hotellin lisäksi tarvitsin hotellin yhdeksi yöksi Prahan lentokentän vierestä. Vaikka laatumatkailu vaatiikin usein hieman suuremmanpuoleisen budjetin, se ei tarkoita, ettenkö yrittäisi säästää aina, kun se on mahdollista tinkimättä laadusta. Sen takiahan lennämme juuri Prahan kautta. Säästämisessä auttaa niinkin yksinkertainen asia kuin tietty nettisivu.
Moni teistä on varmasti joskus varannut hotellinsa esimerkiksi Hotels.comin kautta saadakseen mahdollisimman edullisen hinnan ja kerätäkseen kyseisen sivuston palkintoöitä. Mutta mitä jos sanoisin, että sen edullisen hinnan lisäksi on mahdollista säästää vieläkin enemmän? En tiedä, kuinka moni teistä on kuullut Ostohyvitys.fi -sivustosta, joka esiteltiin suurimmalle osalle suomalaisista Leijonan luola TV-ohjelman välityksellä (sivusto kaatui yleisöryntäyksen takia). Liityin silloin itsekin Ostohyvityksen jäseneksi säästääkseni rahaa nettiostoksista. Lyhykäisyydessään Ostohyvitys toimii niin, että kirjaudut sinne sisään, etsit heidän valikoimastaan nettikaupan/nettisivuston, kuten Hotels.comin, menet kyseiselle sivustolle heidän kauttaan, teet ostoksesi ja saat jonkin ajan päästä rahaa takaisin. Ostohyvitys siis maksaa jäsenilleen tiettyjä bonusprosentteja (ihan kuten esim. S-ryhmä) rahan muodossa. Tällä hetkellä matkailijoita kiinnostaa varmasti se, että Hotels.comilla on erikoiskampanja menossa, jolloin bonukset saa tuplana (11%). Tuhannen euron hotellivarauksessa säästäisi siis jo 110€. Ei yhtään hassumpi säästö, kun sen saa vielä täysin ilmaiseksi.
Kuten tiedätte, en suosittele blogissani yhtään tuotetta enkä palvelua, jota en itse käyttäisi / käytä jo. Olen itse käyttänyt Ostohyvitystä nettiostoksiin jo pari vuotta, joten minun on helppo suositella sitä. Jos ei muuta, niin suosittelen edes tutustumaan siihen :). Jos päätät liittyä sivuston jäseneksi, kannattaa tehdä se tämän linkin kautta, jolloin saat 5 euron liittymisbonuksen. Tämä linkki on tehty erityisesti blogini lukijoita varten, joten olen tietysti iloinen jokaisesta, joka päättää testata palvelua omakohtaisesti. Mukava sunnuntai-illan jatkoa kaikille!
-Yhteistyössä Ostohyvitys.fi-
Jos pidit lukemastasi ja haluat tietää ensimmäisten joukossa, kun julkaisen postauksiani, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista. Jos haluat nähdä myös kuvia ennen kuin ne päätyvät blogiin asti (jos päätyvät lainkaan) ja seurata juttujani enemmän reaaliajassa, käy tykkäämässä myös Instagram-sivuistani. Kiitos :)!