häät2016

Kaverini ja ainakin aktiiviset Instagram-seuraajani taitavatkin jo tietää tämän, mutta tiedoksi myös teille muille, että menimme kihloihin Tiian kanssa viime syksynä Tokion reissullamme. Ehkä osa teistä tietää myös, että olimme olleet kihloissa tätä ennen jo monta vuotta. Alkuperäinen kihlauksemme vuosien takaa ei ollut erityisen romanttinen (vaikka karkasimmekin silloin Helsinkiin), vaan se oli enemmänkin yhteinen sopimus, että nyt haluamme kihloihin. Mitään siirappisen romanttisia kosintoja ja suuria tunteita ei siis nähty vuonna 2008 Helsingin Scandic Marskissa. Kihlautumisen tarkoituksena on tietenkin naimisiin meneminen, mutta emme pitäneet kiirettä siihen, kuten kuka tahansa voikin päätellä. Koska alkuperäisestä kosinnasta oli niin pitkä aika ja se ei ollut mikään ideaalinen, romanttinen ele, halusin tehdä jotain merkittävää ennen kuin päättäisimme hääpäivämme. Halusin kunnon kosinnan, josta ei puutu romantiikkaa eikä yllätyksiä. Uudelle kosinnalle ja naimiisinmenolle oli kuitenkin yksi ehto, josta en suostunut luopumaan. Olin päättänyt tämän ehdon jo vuosia aiemmin. Halusin, että me molemmat olemme tyytyväisiä elämämme kaikkiin osa-alueisiin ja oikeasti onnellisia ennen kuin avioliitosta puhuttaisiin sen enempää. Kosinta ei saanut olla pelkkä valopilkku suhteessa ja elämässä, joka ei ole muuten täysin kunnossa, vaan sen piti vahvistaa upeaa suhdetta entisestään. Olimme molemmat tyytyväisiä suhteeseemme jo aikoja sitten, mutta muu elämä ei ollut ihan sitä, mitä halusimme. Olimme nimittäin molemmat tietyllä tavalla onnettomia suhteemme ulkopuolelle, sillä Lappeennassa asuminen jotenkin tukahdutti meitä. Kun vihdoin repäisimme itsemme irti vanhasta elämästämme ja muutimme Helsinkiin, asiat muuttuivat hetkessä paremmiksi. Olimme vihdoin aidosti onnellisia! Ei siis mennyt edes paria kuukautta, kun päätin, että tämä on se vuosi (2015), kun kosin. Minulle ei riittänyt mikään tavanomainen kosinta, vaan sen piti olla jotain erityistä ja mieleenpainuvaa. Pähkäilin eri vaihtoehtoja kuumailmapallolennoista hienoihin ravintolaillallisiin, mutta mikään niistä ei tuntunut olevan se meidän juttumme. Kosinnan piti ehdottomasti olla minun näköiseni, sillä halusin näyttää Tiialle, että olin nähnyt vaivaa kosinnan eteen, eli en pidä sitä minään pikkujuttuna ja itsestään selvyytenä.

Pitkän mietinnän jälkeen päädyin siihen lopputulokseen, että voin olla tyytyväinen ainoastaan, jos kosin Tiiaa ulkomailla. Kohde ei voinut kuitenkaan olla mikä tahansa, vaan sen piti olla meille merkittävä paikka, eli ei ole varmasti mikään yllätys, että päädyin Tokioon. Tämä päätös ei kuitenkaan ollut helppo, sillä olin käyttänyt kaikki säästöni muuttoon, eli lähdin liikkeelle nollasta ja aikaa oli vain neljä kuukautta. Jos kuitenkin päätän saavuttaa jotain, minähän saavutan sen pakkomielteisellä vimmalla. Kerran pahimmassa stressivaiheessa kesän aikana Tiia kysyi minulta, mikä minua vaivaa, vaikka yritin kuinka peitellä fiiliksiäni. Annoin puolirehellisen vastauksen sanomalla, että työstressejä, sillä tottahan se oli, mutta Tiian ei tarvinnut tietää koko totuutta. Pienenä sivuhuomiona se, että olen äärimmäisen huono valehtelemaan, enkä itse asiassa koskaan valehtele Tiialle, joten olen melko ylpeä itsestäni, että pystyin salaamaan kaiken tämän lähes puoli vuotta.

Yksi tärkeimmistä kosintaan liittyvistä asioista oli tietenkin sormus. Haasteena oli sopivan sormuksen löytäminen ilman, että Tiia saa vihiä aikeistani. Otin melko suuren riskin sanoessani Tiialle, että koska olemme kuitenkin menossa uudestaan kihloihin joidenkin vuosien sisään, voisimme mennä katsomaan sormuksia jo tässä vaiheessa, jotta tietäisin, millaisesta sormuksesta hän tykkäisi. Olin varma, että jään kiinni tässä vaiheessa, mutta osasin selittää asian niin uskottavasti vedoten tiettyyn luonteenpiirteeseeni, jonka Tiia tuntee varsin hyvin, eli hän ei osannut aavistaa mitään. Kävin eri koruliikkeissä seuraavien viikkojen aikana etsimässä jotain, joka sykähdyttäisi minua, mutta loppujen lopuksi mikään ei voittanut sitä, jota olimme katselleet ensimmäisessä kaupassa Tiian kanssa. Kartoitettuani tilanteen muista paikoista tiesin, että se olisi juuri se oikea sormus. Kun sormus oli ostettu, sitä piti vielä piilotella noin kolme kuukautta, mikä ei ole lainkaan helppoa, kun on tuollainen vihikoira kotona. Kaverini jopa ehdotti sormuksen piilottamista tietokoneen sisään, mutten sentään mennyt niin pitkälle. Erinomaisesta piilopaikasta huolimatta kerran jo säikähdin Tiian löytävän sormuksen siivousta tehdessään, mutta onneksi näin ei käynyt.

Ihan kuin matkan järjestäminen, rahojen tienaaminen ja sormuksen hankkiminen eivät olisi olleet tarpeeksi, sillä Tiiallehan piti vielä saada lomaakin upouudesta työpaikasta, josta en tuntenut periaatteessa ketään. Siispä salapoliisin tavoin etsin käsiini Tiian pomon yhteystiedot Facebookin kautta ja sain hänet mukaan juoneen. Alkuperäisenä tarkoituksena oli salata koko juttu siihen asti, kunnes matkaan olisi enää päivä tai pari, mutta käytännön asiat estivät sen. Lisäksi kärsimätön luonteeni ei enää voinut salata kaikkea, kun liput oli ostettu kuukautta ennen matkaa, joten päätin kertoa Tiialle reissusta jo samana iltana. Lievästi sanottuna Tiia hieman yllättyi, sillä olin koko vuoden uskotellut, ettei matkaan ole varaa, koska muuttoon piti sijoittaa niin paljon. Vaikka jo tämä yllätys oli valtava, paras osa oli vielä tulossa.

Kaikesta suunnittelusta huolimatta en tiennyt tarkkaa kosintatapaani edes vielä silloin, kun lentokoneen pyörät koskettivat Naritan lentokentän kiitorataa. Päässäni pyöri parikin eri ideaa, mutta matkan edetessä jokainen niistä meni pieleen tavalla tai toisella. Ensimmäisenä ajatuksena oli Tokion Odaibasta löytyvä suuri maailmanpyörä, sillä ajattelin, että alla avautuva kaupunki ja merinäkymä takaisivat romanttisen hetken. Kuitenkin heti maailmanpyörän koppiin astuttuani tiesin, ettei kosinta onnistuisi siellä. Taustalla soi ahdistava musiikki, kopin ikkunat olivat naarmuilla ja koko homma vaikutti kulahtaneelta. Ei siis mitään maailman romanttisinta. Jouduin hylkäämään tämän ajatuksen ja lomasta huolimatta stressi jatkoi kasvamistaan, sillä nyt vaihtoehtoja oli entistä vähemmän.

Seuraava tilaisuus oli Tokion lähistöltä löytyvä Kamakuran temppelikaupunki. Kuvittelin Kamakuran olevan hiljainen, rauhallinen pikkukaupunki, josta löytyisi jokin upea temppelialue, jossa voisin kosia Tiiaa kenenkään häiritsemättä. Tämä tuntui siis erittäin todennäköiseltä mahdollisuudelta. Kun saavuimme perille kaupungin pääjuna-asemalle, tajusin ideani ainoan heikkouden – en ollut varautunut kansalliseen vapaapäivään, jonka ansiosta koko hemmetin kylä oli täpötäynnä paikallisia ja turisteja. Tässä vaiheessa saattoi hieman ottaa päähän. Oli ehkä hieman hassua, että vaikka tiesin Tiian vastauksen kysymykseeni, minua jännitti aivan mielettömästi. Sormus kulki koko ajan mukana lompakkoon teipattuna pienen pussin sisällä, ettei se vain häviäisi. Sen piti olla valmiina, jos sopiva tilaisuus koittaisi yllättäen.

Vaikka alkuperäiset suunnitelmani eivät olleetkaan tuottaneet tulosta, tiesin, että sopiva hetki osuisi vielä kohdalle. Tällainen sopiva ja odottamaton hetki tuli vastaan Tokyo Motor Shown jälkeen Odaiban tekosaarella. Lähdettyämme autonäyttelystä, kävimme syömässä yhdessä alueen lukuisista ravintoloista, minkä jälkeen suuntasimme vielä ottamaan kuvia upeasta auringonlaskusta ennen hotellille paluuta. Odaiba on tunnettu treffipaikka tokiolaisille, sillä alueella on tietynlainen rento ja romanttinen ilmapiiri, millä on varmasti jotain tekemistä merenrantasijainnin kanssa. Tajusin auringonlaskua ihaillessamme, että tästä parempaa hetkeä ei voisi toivoa, joten nyt on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja rohkaistua. Paikka ei kuitenkaan ollut sopiva tähän tärkeään hetkeen, sillä väkeä oli aivan liikaa. Siispä päätin vielä kerran huijata Tiiaa ja ehdottaa ”parempien kuvien ottamista” hieman syrjemmässä. Tämäkin idea meni tietysti ihan täydestä, joten lähdimme kulkemaan saaren hiljaisempaa kärkeä kohti.

Saavuimme hiljaiseen paikkaan, jossa ei ollut ketään muita, mutta auringonlasku näkyi esteettömänä edessämme. Tiia jatkoi kuvien ottamista, jolloin aloin kaivaa sormusta vaivihkaa lompakostani. Kun sain vihdoin sormuspussin käteeni, Tiia päätti tietenkin juuri sillä hetkellä kääntyä äkillisesti, jolloin sydän hyppäsi kurkkuuni ja käsi sujahti selkäni taakse. ”Nyt jäin kiinni”, ajattelin, mutta onnekseni hän halusikin vain halata. Yleensähän sellainen olisi mukavaa, mutta sormus ei ollut vielä ”esittelyvalmis”, joten olin vähän hankalassa tilanteessa. Oli viimeisen valkoisen valheen aika, millä ostin itselleni hieman lisäaikaa ja Tiia jatkoi kuvien ottamista. Äkkiä sormus ulos pussista, pikainen yritys jäsennellä ajatuksia ja kohta suustani tulevia sanoja ja oikea polvi maahan. Tiia sattui mainitsemaan kuvia ottaessaan erikoisen asentonsa parhaan kuvakulman löytämiseksi, johon sitten vastasin: ”Tämä on muuten parempi asento.” Tiia kääntyi ympäri ymmällään ja hänen kasvoilleen levisi hämmästynyt ilme, kun hän katseli minua polvistuneena. En enää muista mitä sanoin, sillä tuo hetki tuntuu olevan yhtä sumua, mutta sen verran tiedän, ettei suurille sanoille ja pitkille lurituksille ollut mitään sijaa sillä hetkellä. Kykenin juuri ja juuri kysymään sen kaikkein tärkeimmän, johon hän vastasi maailman kauneimmalla sanalla: ”Kyllä”.

Ilta ei päättynyt siihen, mutta tämä postaus ei jatka sen pidemmälle, sillä haluan säästää sen toiseen postaukseen, miten hotellimme reagoi uutiseemme. Japanilaisethan ovat tunnettuja siitä, miten kovasti he innostuvat kaikenlaisista asioista :).

Kuulisin erittäin mielelläni siitä, millaisia kosintoja te olette saaneet kokea joko kysyvänä tai vastaanottavana osapuolena. Jos et ole vielä kokenut tätä hetkeä elämässäsi, millaisen kosinnan haluaisit toteuttaa tai vastaanottaa? Haluaisitko kenties itse tehdä sen ulkomailla? Sana on vapaa eikä tunteita tarvitse säästellä :). Kerron tosiaan toisessa postauksessa vielä enemmän tuosta kosinnan jälkeisestä illasta ja aikanaan myös tulevista häistämme ja häämatkastamme, mitkä ovat alkaneet vihdoin hahmottua.

Mahtavaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Jos pidit lukemastasi ja haluat tietää ensimmäisten joukossa, kun julkaisen postauksiani, voit käydä tykkäämässä blogin Facebook-sivuista. Jos haluat nähdä myös kuvia ennen kuin ne päätyvät blogiin asti (jos päätyvät lainkaan) ja seurata juttujani enemmän reaaliajassa, käy tykkäämässä myös Instagram-sivuistani. Arvostan jokaista tykkäystä ja seuraajaa, joten kiitos jo etukäteen :)!