Kun asuin vanhassa kotikaupungissani Lappeenrannassa, tuntui siltä, ettei minulla ollut elämää kodin ulkopuolella. Kävin joskus viikonloppuisin baarissa kavereiden kanssa ja harvoin syömässä ravintoloissa (baari- ja ravintolavalikoima on melko suppea omaan makuuni), mutta se olikin sitten siinä. Koko vuosi kulminoitui aina kahden viikon reissuun Espanjaan tai myöhemmin Japaniin. Tähän tuli kuitenkin suuri muutos Helsinkiin muuton myötä. Voi olla, että moni helsinkiläinen ei tajua kuinka hieno kaupunki tämä on, koska he ovat asuneet täällä niin pitkään, mutta minä ainakin osaan arvostaa tätä. Koko kaupunki on täynnä erikoisia, hienoja ja viihtyisiä baareja, kahviloita ja ravintoloita, mikä on minulle todella tärkeä juttu. Pelkästään keskustan liikkeissä pyöriminen on välillä viihdyttävää. Stockalla ollessani tuntuu aina, että olen reissussa, koska ennen kävin siellä ainoastaan silloin, kun olin vapaa-aikana vierailemassa Helsingissä. Japanilaisessa ravintolassa tuntuu kuin olisi toisella puolella maapalloa ja kahvila voi olla kuin suoraan Pariisin kaduilta. Joka puolella kuulee eri maiden kieliä ja näkee ihmisiä laidasta laitaan. Kiteytettynä = täällä on elämää ja vielä monipuolista sellaista!

Söimme perjantaina Skifferin kuuluisia pizzoja
Voi olla, että hidas postaustahti johtuu kesästä, voi olla, että se johtuu töistä tai ehkäpä siitä, etten jaksa keskittyä kirjoittamiseen, kun nykyään heti oven takana odottaa maailma täynnä koettavaa ja nähtävää. Ehkä se johtuu kaikista näistä. Vaikka bloggaaminen onkin harrastus, se stressaa, kun aivot lyövät tyhjää eikä saa postauksia aikaiseksi. Toisaalta olen huomannut samanlaisia ”ongelmia” monilla muillakin bloggaajilla, joten ehkä kesä aiheuttaa sitä laajemmassa mittakaavassa. Tärkeintä on kuitenkin se, että juuri tällä hetkellä (ja jatkossakin) nautin elämästä. En pidä mitään taukoa, mutta pyrin mieluummin kirjoittamaan silloin, kun minulla on jotain asiaa, joten yrittäkää jaksaa tämän postaustahdin kanssa, mikä palaa vielä ennalleen jossain vaiheessa :). En siis ole katoamassa mihinkään.
Nyt sanon teille, että nauttikaa kesästä, joka näyttää vihdoin saapuvan Suomeenkin ja jos satutte asumaan Helsingissä, ymmärtäkää kuinka upea paikka tämä on. Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille :)!