TAMPERE – Huippuruokaa ja seikkailuja

*Yhteistyössä NBE ja Visit Tampere

Tiedän, että kesä alkaa (onneksi) olla jo ovella, mutta palaan tässä postauksessa hieman talvisempiin maisemiin. Tammikuussa sain mahdollisuuden lähteä host-bloggaajaksi Tampereelle NBE:n post tourille, eli lähdin isännöimään kansainvälisiä bloggaajia. Oma tehtäväni oli periaatteessa pitää porukka kasassa ja huolehtia siitä, että kaikki on kunnossa, sillä kaikki muu, opasta myöten, saatiin Visit Tampereen puolelta. Olen käynyt Tampereella kerran Särkänniemessä ala-asteella ja viettänyt Sokos Hotel Tornissa yhden yön Tiian kanssa, joten Tampere-tuntemukseni oli aika hataralla pohjalla. Tiesin sen verran, että aiempien vierailujen pohjalta Tampere oli tuntunut kivalta kaupungilta, mutten osannut sen enempää selittää miksi.

En kuitenkaan arvannutkaan, että Tampereelle kannattaisi tulla jo ihan ruoankin takia. En pahemmin harrasta matkailua kotimaassa, koska kaipaan lomiltani jotain täysin erilaista verrattuna arkeen, mutta ruoan perässä ei olisi yhtään hassumpaa matkustaa ympäri Suomea, jos kokemukset ovat yhtä hyviä kuin Tampereella.

Saimme hyvän aloituksen kulinaristiselle matkallemme syömällä ensimmäisenä iltana Tuhto-ravintolassa, joka sijaitsee Tampere-talossa Muumimuseon kanssa. Ensin pääsimme vierailulle museoon, josta ei valitettavasti ole pahemmin kuvia, sillä yksittäisten teosten ja yksityiskohtien kuvaaminen on kiellettyä. Kuitenkin sen verran voin sanoa, että Muumimuseo oli todella mielenkiintoinen kokemus, joten sinne kannattaa ehdottomasti mennä, jos Muumit kiinnostavat edes hiukan. Ei ihme, että se on esimerkiksi kovassa huudossa japanilaisten keskuudessa. Pääsin kuulemaan ja lukemaan aivan uudenlaisia tietoja ja taustoja erilaisista Muumihahmoista, niiden kehityksestä ja luomisesta. Koska Muumit olivat niin iso osa lapsuuttani, oli jännää kuulla myös niiden aikuismaisemmasta puolesta ja tarinoista, jotka on pidetty lapsilta salassa.

Muumimuseovierailun jälkeen siirryimme Tuhto-ravintolaan, joka sijaitsee ns. lasiterassilla, jonka huonekorkeus tekee tilasta avaran ja siitä huolimatta myös kotoisan samaan aikaan. Me saimme oman tunnelmallisen sopukan ravintolan perältä koko porukallemme, joten saimme olla kaikessa rauhassa. Söimme museoteemaan sopivan 39 euron Muumimenun, johon kuului maukas lohikeitto, possua ja Muumimamman pannaria, mikä oli suorastaan täydellistä erityisesti ulkomaalaisille vieraillemme. Ja myönnän ihan suoraan, että ruoka oli todella maukasta, eli tulisin tänne mieluusti uudestaan esimerkiksi Tiian kanssa.

Tampere pisti onneksi parastaan säiden puolesta, sillä kaikkialla oli kunnon kinokset, puut olivat upean valkoisia ja vieraamme olivat ihmeissään kaikesta siitä kauneudesta. Toisaalta tämä tarkoitti myös sitä, että palelin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, sillä edes paksu untuvatakkini ei ihan riittänyt, mutta se on osa Suomen eksotiikkaa. Tampere näytti erityisesti valkoisessa lumihunnussaan viehättävältä ja hurmaavalta kaupungilta, jota pitää tutkia lisää tulevana kesänä.

Kuten turistien ja paikallisten kuuluu, kävimme myös Pyynikin näkötornilla katselemassa maisemia ja syömässä niitä kuuluisia munkkeja… jotka olivat kyllä maineensa veroisia, eli suosittelen käymään täällä, jonotuksesta huolimatta.

Näkötornilta kävelimme pururadan ja pienten somien katujen läpi Pispalan alueelle, joka on kuuluisa mm. näteistä puutaloistaan. Jos olisin kulkenut tällä alueella tavallisena arkipäivänä, en välttämättä olisi kiinnittänyt huomiota alueen kauneuteen ja ihmeellisyyteen. Hyvä puoli ulkomaalaisia isännöidessä on se, että pääsen näkemään Suomea osittain heidän silmillään, jolloin tajuan, kuinka upeassa maassa asummekaan. Pispalassa kävellessä sain tuntea pientä ylpeyttä tästä kaikesta, koska vieraamme näkivät Suomen parhaita puolia.

Emme kuitenkaan tulleet Pispalaan ihan muuten vain, vaan meillä oli tietty päämäärä – nimittäin Cafe Pispala ja sen brunssi. En voi olla kirjoittamatta tätä ilman, että vesi herahtaa kielelle, koska tämän paikan ruoka teki minuun ehkä suurimman vaikutuksen koko matkan aikana. Ensinnäkin kuvitelkaa tämä tilanne:

Ulkona on 20 astetta pakkasta, olemme olleet ulkona tunnin verran ottamassa kuvia ja kävelemässä, kun lopulta astumme sisälle vanhaan puutaloon, joka on täynnä puheensorinaa, herkullisia tuoksuja ja lämpöä. Saavumme pöytämme ääreen, jonka vieressä on puutakka, joka lämmittää niin kehoa kuin mieltä. Tämä on hieno kokemus jo suomalaisellekin, mutta ulkomaalaiselle se jää aivan varmasti lähtemättömästi mieleen.

Cafe Pispala ei ole mikä tahansa kahvila / ravintola, sillä paikan omistajapariskunta pitää huolen siitä, että tässä on jotain hyvin erityistä. Pariskunnan mies näyttää ystävälliseltä merikarhulta, joka on selvästikin nähnyt maailmaa. Tämä ei ole pelkkä oletus vaan fakta, sillä hän on työskennellyt kokkina ympäri maailmaa (en kuitenkaan tiedä, oliko hän missään vaiheessa oikeasti merimies) ja oppinut tätä kautta erilaisista ruokakulttuureista. He nimittäin vaihtavat ruokalistaansa joka viikko tietyn maan teeman mukaan. Yleensä en uskoisi saavani hyvää amerikkalaista, meksikolaista ja suomalaista ruokaa samasta paikasta, mutta täällä en yllättyisi yhtään, jos nuo kaikki iskettäisiin pöytään ja ne olisivat tajuttoman hyviä.

Omistajapariskunnan vaimo on kotoisin USA:sta, joten hänen osaamisensa näkyy mm. paistetuissa kanaruoissa ja amerikkalaisissa pannukakuissa, joita brunssilla oli tarjolla. Tilasin itselleni annoksen, jossa oli hitaasti paahdettua härkää, riisiä, papuja ja paistettua kananmunaa, minkä lisäksi otin vielä kylkeen pannukakut siirapin kera… ja ai että sitä makujen sinfoniaa. Tämä ei siis ole mitään fine dining -ruokaa pikkuannoksineen, vaan kyseessä olevat annokset ovat tuhteja, rehellisiä ja äärimmäisen maukkaita. Kun laitoin ensimmäisen haarukallisen härkää suuhuni, olin aivan myyty. Hemmetti, että se oli herkullista ja mureaa. Olin aika täynnä tuon annoksen jälkeen, mutta kuohkeat pannukakut oli silti pakko ahtaa suuhun, koska niistäkään ei voinut jäädä paitsi. Lähdin pitkästä aikaa ravintolasta aivan ähkynä, mutta todella tyytyväisenä.

Cafe Pispalan jälkeen kannattaakin sitten polttaa kalorit pois (ja saada mahdollisesti sydänkohtaus) nousemalla piiiitkät portaat harjun päälle, johon Pispala on rakennettu. Koska tuolloin oli talvi, saavuimme juuri sopivasti huipulle, kun aurinko oli laskemassa, joten näkymät olivat todella upeat. Mielestäni tämä voittaa jopa Pyynikin näkötornin maisemat (mutta sielläkin kannattaa edelleen käydä niiden munkkien takia).

Tiedän, että puhun koko ajan ruoasta, mutta ruoan takiahan voi matkustaa vaikka maailman toiselle puolelle, joten se on tärkeä asia minulle. Näiden muiden ruokakokemuksien lisäksi pääsimme testaamaan Tampereen Gastropub Tuulensuuta, jossa saimme tutustua oluiden ihmeelliseen maailmaan (mikä on mielenkiintoista, vaikken itse pahemmin juo olutta). Täällä eteeni laitettiin pitkästä aikaa maukasta poronkäristystä perunamuussin kera, mikä sopi erinomaisesti oluttuopin kylkeen.

Viimeisenä iltana söimme astetta hienommin ravintola Tiiliholvissa, jossa oli jollain tavalla mystinen ilmapiiri maanalaisen sijaintinsa ja nimensä mukaisten tiiliholvikattojen ansiosta. Erittäin tunnelmallinen tila, hyvä palvelu ja laadukkaat ruoat takasivat mukavan viimeisen illan bloggaajaporukallemme.

Mikä tahansa näistä paikoista voisi olla uudestaan listallani, kun olen seuraavan kerran Tampereella. Ja itse asiassa matkasta innostuneena sovin Tiian kanssa, että vien hänet ainakin Muumimuseoon ja Cafe Pispalan brunssille kesän aikana. Ehkä silloin ehdimme tutustua myös muihin ravintoloihin (kuulin, että Tampereella on samppanjabaari!!!).

Kaikkein hienoin kokemus tapahtui kuitenkin hieman Tampereen ulkopuolella, kun pääsin ensimmäistä kertaa huskyajelulle! Jollain tavalla ajattelen, että vain turistit käyvät tällaisissa, mutta paikallistenkin kannattaisi ehdottomasti muistaa tämä vaihtoehto, sillä se oli kokemuksena aivan huippu. Huskyajelumme oli yhden miehen yrityksen Gegwen Getawaysin järjestämä.

Tulevaisuuden koiravaljakon vetäjä

Itse lähdin tähän hyvillä mielin, mutta osa bloggaajista oli huolissaan koirien hyvinvoinnista, mikä on tietysti erittäin hyvä asia, koska vastuullisen matkailun pitäisi olla jokaisen mielessä erityisesti, kun on kyseessä viihdemuoto, johon eläimet liittyvät jollain tavalla. En ollut huolissani siitä syystä, koska tiesin, että toisin kuin vaikkapa elefanttiajelut (jotka pitäisi kieltää laissa), huskyt on kasvatettu juuri tällaiseen toimintaan. En väitä tietäväni mitään koirien kasvatuksesta tai huskyista rotuna, mutta sanon tämän kaiken siltä pohjalta, mitä itse näin.

Saapuessamme tontille, jossa huskyt asuvat, saimme tutustua mukavaan mieheen, joka kertoi meille yrityksensä toiminnasta. Jo heti alussa kävi selväksi, että koirat ovat ennen kaikkea hänen perheenjäseniään, joista pidetään huolta. Tämä tuli esille esimerkiksi siinä, että jokaisen lyhyen ajelun jälkeen koirat saivat levätä kunnolla ennen seuraavaa ajelua. Kun koirat näkivät meidän lähestyvän aluetta, jossa ne odottelivat, ne alkoivat välittömästi ulvoa ja haukkua korvia huumaavasti. Joku voisi käsittää tämän negatiivisessa mielessä, mutta oli selvää, että ne olivat yksinkertaisesti innoissaan, kun ne tiesivät pääsevänsä kohta juoksemaan.

Tämä kävi viimeistään selväksi siinä vaiheessa, kun pellolla sijaitsevan radan portti aukaistiin ja koirat ampaisivat matkaan yllättävän kovalla vauhdilla. Ympärille laskeutui nimittäin hiljaisuus. Kaikki haukkuminen, ulvominen ja pomppiminen loppuivat kuin seinään, sillä tuolla kyseisellä hetkellä koirat keskittyivät ainoastaan juoksemiseen. Kuulin vain koirien hengityksen ja allamme narahtelevan lumen. Siinä vaiheessa ihmettelin, miksi en ollut koskaan ennen kokeillut tällaista, sillä siinä oli jotain todella maagista.

Ensi kesänä emme voi tietenkään mennä huskyajelulle, koska se ei onnistu ilman lunta, mutta haluaisin ehdottomasti joskus viedä Tiian kokemaan jotain tällaista yhtä vastuullisen toimijan kuin Gegwenin kanssa. Jos olette liikkellä Tampereella talvisaikaan, tätä vaihtoehtoa kannattaa todellakin harkita.

Kaiken kaikkiaan Tampere jätti minuun erittäin positiivisen fiiliksen. En olisi uskonut nauttivani kotimaan matkailusta näin paljon. Tässä auttoi tietysti valtavasti se, että Visit Tampere oli järjestänyt meille niin toimivan ohjelman ja että huippuoppaamme Olga huolehti siitä, ettei meidän tarvinnut tehdä muuta kuin nauttia ja ihmetellä Tampereen upeutta.

Postaus oli loppujen lopuksi täynnä hehkutusta, mutta yksinkertaisesti minulla ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa näistä paikoista. Tampere sopii erinomaisesti ihan vain suomalaistenkin reissukohteeksi, mutta voisin kuvitella tuovani esimerkiksi ulkomaalaisia ystäviäni tänne vaikka edes päiväreissulle kokemaan näitä yllä mainittuja asioita, koska jos ne tekivät vaikutuksen minuun, ne tekevät sen varmasti myös heihin.

Kiitos NBE, Visit Tampere, Olga ja kaikki mukana olleet yritykset ja henkilöt!

Jos haluat nähdä enemmän kuin mitä blogissa näytetään, kannattaa laittaa Instagram ( @escapemundaneblog ) ja Facebook-sivu ( www.facebook.com/PakoArjesta ) seurantaan, sillä niissä kerrotaan ja näytetään asioita, mitä ei koskaan päädy blogiin asti (esimerkiksi muokkaamatonta videota hotellista heti sinne saavuttuani tai muuten vain arkisempia asioita). Teen nykyään myös YouTube-videoita, joten vieraile myös siellä ja laita kanava seurantaan ( Escape the Mundane ).