Home » Pako Arjesta vuoden 2016 Matkamessuilla

Pako Arjesta vuoden 2016 Matkamessuilla

by Jerry / Pako Arjesta

Yhteistyössä Matkamessut

Matka_800x330

Ensi viikon perjantaina starttaa vuoden ehdottomasti suurin matkailutapahtuma, eli tietenkin Matkamessut! Omalla kohdallani ne alkavat jo keskiviikkona blogin tiimoilta ja torstaina ammattilaispäivillä. Pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan Matkamessuille viime vuonna, jolloin olin aivan pyörällä päästäni seilaillessani ständiltä toiselle. Nähtävää ja tehtävää on niin valtavasti, että kaikkea ei millään ehdi kokea yhdessä päivässä. Oma suositukseni onkin alustavan suunnitelman laatiminen katselemalla kiinnostavia näytteilleasettajia ja Messujen karttaa tästä linkistä jo etukäteen.

Itselläni on koottuna jo yhden A4:n kokoinen lista kiinnostavista näytteilleasettajista, mutta tiedän myös, että kiinnostun monista paikoista jo pelkkien ständien perusteella. Aion käydä ainakin tutustumassa Japaniin ja Japan Airlinesiin (ylläri), USA:han, Karibiaan, risteilyjen järjestäjiin, hotelliketjuihin, kuten Clarioniin ja yhteistyökumppaniini Radissoniin, ja tietysti myös Finnairiin. Mukaan mahtuu myös Islantia, Tsekkiä ja muuta Eurooppaa, mutta katsotaan nyt, minne kaikkialle ehdin omien velvollisuuksieni lomassa. Kaikkein tärkein vapaa-ajan tavoite on kuitenkin etsiä tietoa tulevaa USA:n häämatkaamme varten.

Olen valtavan innoissani tämän vuoden Matkamessuista, koska tämä on epäilemättä tärkein vuosittainen tapahtuma kaltaiselleni matkabloggaajalle ja jokaiselle matkailusta kiinnostuneelle. Olen näillä näkymin paikalla ammattilaispäivän lisäksi myös perjantaina, joten tulkaa ihmeessä tervehtimään, jos satutte näkemään messualueella.

Jos tuo kamala lumipyry, pakkanen ja viima alkavat tympiä, kannattaa uhmata säätä tänään ja suunnata Kampin kauppakeskukseen kello 12:00 – 17:30 välillä osallistumaan #Tempaudu -kisaan, jossa voi voittaa mm. Välimerenristeilyn lentoineen ja oman suosikkini, eli businessluokan lennot Turkish Airlinesilla Miamiin.

Mukavaa tiistaita kaikille ja toivottavasti nähdään Matkamessuilla!

You may also like

2 kommenttia

eve 14 tammikuun, 2016 - 22:43

Itsekkin lähden hakemaan messuilta inspistä häämatkakohteeseen. Tämä tosiaan esnimmäinen kerta joten innolla odotan, vieläkun tosiaan sai bloggaajapassin käyttöön. Edustan tälläkertaa yksin, joten jännittää kyllä kovasti 🙂

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 15 tammikuun, 2016 - 09:19

Uskon, että Messut ovat paras paikka löytää tuota inspiraatiota erityisesti häämatkalle, joten onnea etsintään :)! Hienoa, että sait bloggaajapassinkin niin pääset paikalle jo torstaina ammattilaispäiville :). Ei kannata jännittää! Onnea Messuille :).

Vastaa

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.