Home » Kovasella koneeseen ja kentältä kotiin

Kovasella koneeseen ja kentältä kotiin

by Jerry / Pako Arjesta

Yhteistyössä Kovanen Oy

IMG_0562

Pääkaupunkiseudulla on monta tapaa kulkea kotiovelta lentokentälle. Omien kulkuvälineiden lisäksi yleisimpiä ovat ehkä Finnairin bussi, uusi kehärata ja taksi. Itselleni varteenotettavia vaihtoehtoja on oikeasti vain yksi, koska en jaksa käyttää aikaani julkisilla kulkemiseen (omalta kotiovelta matka on turhan pitkä omaan makuun). Siispä kuljen aina kentälle taksilla ja tarkemmin sanottuna Kovasen taksilla (tai limusiinilla, kun oikein haluaa irrotella).

Tykkään Kovasesta yrityksenä muutenkin, mutta se on hyvä plussa lentokentälle kulkiessa, että kuljettaja antaa 10 euron arvoisen kupongin mukaan, millä saa alennuksen paluumatkasta, jos silloinkin käyttää Kovasen taksia. Olen tullut viimeisen puolentoista vuoden aikana joka kerta Kovasella kotiin lentokentältä, mutta käytin heidän varsinaista lentokenttäpalveluaan ensimmäistä kertaa, kun palasimme häämatkalta pari kuukautta sitten.

Lentokenttäpalvelu toimii siis erityisennakkotilauksena, joka on hyvä tehdä viimeistään paluumatkalla ennen lentokoneeseen nousua. Annat vain Kovaselle lentotiedot ja toivotun noutoajan, jolloin heidän kuljettajansa osaa tulla oikeaan aikaan odottamaan saapuvien aulaan nimikyltin kera. Jos lentokone on myöhässä, sitä on turha stressata, koska kuljettaja seuraa lentotietoja ja osaa huomioida myöhästymiset, jolloin sinun ei tarvitse maksaa turhasta. Tilausvaiheessa voit pyytää kuljettajaa saapumaan kentälle 5 – 30 minuuttia laskeutumisen jälkeen. Helsinki-Vantaalla ehtii tuossa ajassa helposti saapuvien aulaan kauemmaltakin portilta, vaikka ruumassa olisi matkatavaroita. Otimme tuon +30 minuuttia, kun saavuimme Tokiosta, jolloin ehdin juuri nappaamaan viereisestä Starbucksista kahvin ennen kuljettajan saapumista.

Kovanen lentokenttäpalvelu

Tämä palvelu helpottaa kotiinpaluuta, kun ei tarvitse miettiä varsinkaan ruuhka-aikoina, onko niitä takseja enää tarpeeksi jäljellä. Kuljettaja auttaa tietysti myös matkatavaroiden kanssa, joten jos on tullut shoppailtua tavallista enemmän tai mukana kulkee esimerkiksi golfmailat tai sukset, niitä ei tarvitse raahata yksin. Kovasen lentokenttäpalvelu on hyvä idea myös niille, jotka tarvitsevat esimerkiksi isomman auton tai vaikkapa lastenistuimen valmiiksi. Lentokenttäpalveluun lisätään 7,10 euron aloitusmaksu, kuten yleensäkin ennakkotilauksissa, mutta varsinainen ajo veloitetaan normaalin mittaritaksan mukana.

Asiasta toiseen, tiedättekö miksi käytän monta kertaa viikossa Woltin ruoantilauspalvelua? Siksi, että se on tehty äärettömän helpoksi sovellukseksi, josta saa ruokaa parilla napin painalluksella. Ainoa asia, mikä uupui mielestäni taksipalveluista, oli juurikin taksisovellus, jolla tilaukset tehtäisiin helpommaksi. Onneksi voin nyt kertoa, että Kovanen on kehittämässä omaa kännykkäsovellustaan, jonka pitäisi olla valmis lähiaikoina kaikille kuluttajille (ensin iPhone, sitten Android). Itse olen päässyt kokeilemaan sitä jo testiryhmän kautta loppuvuoden ajan ja voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen sen toimintaan.

Kovanen lentokenttäpalvelu

Tältä näytti oma lentokenttätilaukseni, jonka tein Tokiosta käsin kännykällä (määränpää sumennettu)

Sovelluksen ansiosta enää ei tarvitse jonotella puhelimessa, jos tarvitsen ruuhka-aikana taksin, eikä tarvitse odotella, että vaikkapa kokous loppuu, koska voin tehdä tilauksen huomaamattomasti kännykälläni. Käyttömukavuutta helpottaa se, että taksin näkee kartalla reaaliajassa, kun se alkaa olla lähellä, joten enää ei tarvitse vahdata ikkunassa, milloin se saapuu. Tästä oli hyötyä vuoden ensimmäisessä lumimyrskyssä keskustassa, koska pystyin odottelemaan sisällä lämpimässä ja seurata taksin kulkua kartalta ennen ulos astumista.

IMG_0559

Itse olen käyttänyt tätä sovellusta mm. useaan otteeseen hääpäiväni aikana, kun piti liikkua paikasta toiseen ja esimerkiksi silloin, kun olen tullut pois juhlista tai tapaamisista iltaisin. Homma hoituu todella kätevästi kännykän välityksellä ja maksunkin voi halutessaan laittaa mobiilimaksuna (veloitetaan sovellukseen laitetun luottokortin tietojen perusteella), jolloin taksissa ei tarvitse enää sählätä rahojen kanssa. Kovanen on kuitenkin aina panostanut asiakaspalveluun, joten jatkossakin tilaukset voi tehdä normaalisti soittamalla, mutta uskon, että monet varsinkin enemmän taksipalveluita käyttävät suosivat sovellusta monissa tilanteissa.

Kiitokset taas Kovaselle ja erityisesti Saralle tästä yhteistyöstä ja testiryhmään pääsystä! Kovasen ja Pako Arjesta -blogin yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin, sillä uskon rehellisesti, että näistä postauksista on erityisen paljon hyötyä monille lukijoilleni, jotka tarvitsevat tietoa eri kuljetusvaihtoehdoista. Toivottavasti tässä oli jotain uutta tietoa teille, jotka arvostatte matkustamisen helpottamista ja laatua.


 

Jos haluat nähdä enemmän kuin mitä blogissa näytetään, kannattaa laittaa Instagram ( @escapemundaneblog ) ja Facebook-sivu ( www.facebook.com/PakoArjesta ) seurantaan, sillä niissä kerrotaan ja näytetään asioita, mitä ei koskaan päädy blogiin asti (esimerkiksi muokkaamatonta videota hotellista heti sinne saavuttuani tai muuten vain arkisempia asioita).


 

You may also like

5 kommenttia

Sara|Sara's Fab Life 10 tammikuun, 2017 - 09:16

Itselläni herää eka kysymys että paljonko tuollainen maksaa.

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 10 tammikuun, 2017 - 10:03

Hyvä, että kysyit tätä, Sara! Hinta olisi tietysti pitänyt laittaa näkyviin, mutta se vain jotenkin jäi pois postauksesta. Käyn heti korjaamassa asian :). Lentokenttäpalveluun lisätään samanlainen ennakkovarausmaksu kuin jos taksin tilaisi vaikkapa kotiovelleen, eli 7,1 euroa. Varsinainen matka mennään normaalilla mittarihinnalla.

Vastaa
Heini 10 tammikuun, 2017 - 12:35

Aikas tyylikäs taksi! Pitäisiköhän ottaa käyttöön ihan jo työmatkojakin varten! Hyvä postaus! Ja Kovaselta kova veto erottua muista takseista eri palvelutasolla! Äppi menee heti tsekkaukseen, kun tulee!

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 10 tammikuun, 2017 - 12:37

Tuo on vähän tasokkaampi versio, eli limusiiniversio, minkä kuvia käytin, koska normitakseista ei ole omia kuvia :). Mutta Kovasella on aina käytössä uudet ja tyylikkäät Mersut, joten kalusto on varmasti kunnossa, vaikka ottaisi sen ihan ”tavallisenkin” auton. Kovasella taitaa olla erikoissopimusmahdollisuudet työmatkalaisille, joten sinne vaan viestiä ;). Kiitos, Heini!
Kovanen on ollut mielestäni alusta asti selkeästi erilainen taksiyhtiö palvelutasonsa puolesta, eli siksi suosin aina heitä. Kannattaa tosiaan katsoa sovellusta, kun se julkaistaan, mutta valitettavasti en vielä tiedä tarkempaa ajankohtaa.

Vastaa
Limusiineja, businessluokkia ja viiden tähden hotelleja - Pako Arjesta 28 tammikuun, 2018 - 15:04

[…] kulkuyhteyksien päässä, emme käytä lentokenttäbusseja tai junia. Valitsemme joka kerta Kovasen taksin, jolloin tiedämme saavamme hyvän ja rauhallisen alun matkalle. Erikoistapauksissa saatamme ottaa […]

Vastaa

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.