Kävin viime viikonloppuna kavereideni kanssa lounaalla vasta avatussa ramenravintolassa nimeltä Momotoko, joka löytyy osoitteesta Yliopistonkatu 5. Ramen on sellainen ruoka, jota odotin kovasti ensimmäisellä Japanin reissullani, mutta petyin siihen ensimmäisellä kerralla enkä enää maistanut uudestaan, vaikka tiesin, että pitäisi. En voinut tajuta, miksen pitänyt siitä, koska kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla juuri sellaista ruokaa, jota suorastaan rakastan. Testasin tänä kesänä ramenia toistamiseen eräässä helsinkiläisessä paikassa, mutta en pitänyt siitä silläkään kertaa. Toivo oli siis jo hieman mennyt, mutta päätin antaa Momotokolle mahdollisuuden. Onneksi tein niin.
Momotokon ramen-annokset eivät ole halvimmasta päästä (n. 15€), mutta rahoilleen saa ehdottomasti vastinetta, sillä raaka-aineet tuntuvat laadukkailta ja annoskoko vie suuremmankin nälän. Lisäksi tarjolla on myös paria muuta japaniherkkua ja mm. Asahi-olutta, joten tämä ravintola sai minun ääneni. Oli ilo huomata kerrankin, että tykkään ramenista! Japanilainen kaverini ja hänen vaimonsa (joka on mm. asunut Japanissa) sanoivat itsekin, että ruoka oli todella hyvää ja ns. aitoa. Suosittelen siis testaamaan Momotokon heti, kun siihen tulee tilaisuus :)!
Itadakimasu!
4 kommenttia
Tämä menee kyllä kokeiluun heti kun palaan Suomeen. 🙂
Kannattaa käydä testaamassa :)!
Jes jes, tää paikka menee testiin varmasti 🙂 Ja kiitti vinkistä, en ollut kuullutkaan tästä uudesta mestasta.
Kannattaa testata :)! Ole hyvä vain. Itsekin törmäsin tuohon ihan vahingossa, kun Veera Bianca oli tykännyt siitä Facebookissa ennen aukeamista ja se ilmestyi omaan feediini :P. Kiva, että tästä oli hyötyä :).