Nyt on taas aika jatkaa Tokio-postauksia. Tällä kertaa vuorossa on elektroniikan, animen, mangan ja pelien ihmemaa – Akihabara. Akihabaran nimi on johdettu sanasta, joka tarkoittaa ”syksyisten lehtien kenttää”. Alue on saanut lisänimensä ”Denki Gai” (vapaa suomennos ”elektroniikkakylä”) toisen maailmansodan ajoilta, jolloin alue oli täynnä elektroniikkaa myyviä kauppiaita. Joidenkin lähteiden mukaan elektroniikkaa myyvät pikkuliikkeet ovat jäämässä unholaan suurten elektroniikkajättien takia.
Täällä pelihalleilla on kokoa
Tällaisia Segan jättimäisiä pelihalleja löytyi joka puolelta Tokiota. Niiden koko on kuitenkin jotain aivan erilaista kuin länsimaisissa pelihalleissa. Nämä kompleksit ovat nimittäin jopa yli kahdeksan kerroksisia! Pelejä on kaikenlaisia ”kourapeleistä” ammuntapeleihin ja jopa monimutkaisiin strategiapeleihin. Melu on mielettömän kova aivan kaikkialla ja asiakkaita riittää jokaisena vuorokauden aikana. Pelihalleissa on myös juoma- ja ruoka-automaatteja, jotta rakennuksesta ei tarvitse lähteä ulos edes ravinnon perässä.
It’s so fluffy!
Yleensä en koskaan pelaile ”kourapelejä”, koska en voita niistä mitään, mutta Tokiossa niitä oli pakko kokeilla pari kertaa. Ikebukuron kaupunginosassa (tästä tulee oma postauksensa) onnistuin jopa voittamaan jotain ensimmäistä kertaa elämässäni :)!
Gundam-kahvila
Akihabara on kaikkein tunnetuin animesta ja mangasta, mikä näkyy mm. yläpuolella olevassa Gundam-kahvilassa. Olen kova animefani, mutten jostain syystä löytänyt mitään minua kiinnostavaa yhdestäkään liikkeestä, vaikka niitä oli kaikkialla pilvin pimein. Akihabarasta ei tullut kirjoitettua kauheammin matkapäiväkirjaan (eikä otettua kuviakaan), koska lähes koko ajan satoi. Siispä haluan palata alueelle ensi reissullamme, jotta saan siitä paremman kuvan.
Löysin kuitenkin Don Quijoten -liikkeen, joka oli jopa selkeä Shinjukun versioon verrattuna. Sieltä tuli ostettua pari tarraa iPhonen kotinäppäimen päälle (kännykkäkorut ja kaikki sellainen on iso juttu Japanissa) ja tietysti erikoisia karkkeja. Näin liikkeen yhteydessä myös ensimmäisen Maid cafeni, vaikken sisälle mennytkään ;). Maistoin Akihabarassa parasta tempuraa koko matkan aikana, mutta ruokaosio tulee aivan omana postauksenaan joskus myöhemmin 😉
Kanda-pyhäkölle johtava Zuishin-mon -portti.
En ole aivan varma kuuluuko Kanda-pyhäkkö Akihabaran alueeseen, mutta kävimme siellä kuitenkin samalla kerralla.
Kanda-pyhäkkö
Kanda-pyhäkkö on erityisesti liikemiesten ja yrittäjien suosiossa, koska siellä asuvat jumalat kuuluvat seitsemän onnea tuovan jumalan ryhmään. En tiennyt pyhäkön merkitystä ennen tätä postausta, joten nyt tajuan, että kyseinen vierailu olikin minulle oikein suotuisa :). Olenhan sentään yrittäjä itsekin.
En osaa olla ihailematta Tokion harmoniaa muinaisten, pyhien rakennusten ja upouusien pilvenpiirtäjien välillä.
Haluan tällaisen omalle kotiovelle… tai kaksi tällaista
Nämä mahtavat tiikeripatsaat vartioivat pyhäkön kaikkein pyhintä aluetta Honden-päärakennusta.
Ennustusnauhoja
Kuka sanoo, ettei rukouksissa voi olla manga-hahmoja?
Koko pyhäkön alue oli täynnä erilaisia patsaita, veistoksia ja pyhiä rakennelmia.
Pyhää sakea
Kauneus on yksityiskohdissa
Suosittelen Akihabaraa erityisesti animesta ja mangasta kiinnostuneille, mutta kannattaa käydä ihailemassa Kanda-pyhäkköä samalla reissulla, jos siihen riittää aikaa. Kuten jo sanoin, Akihabarasta ei jäänyt mitään erityistä kuvaa lyhyen vierailumme aikana, mutta aion antaa sille uuden mahdollisuuden ensi kerralla.
Mukavaa vappua kaikille lukijoilleni!
3 kommenttia
Nuo peliluolat olivat ihan järkyttäviä! Mikä melu, huh huh 😀 Itse kokeilin kourapeliä Kiinassa ja koskaan näkemättä kyseisen vehkeen toimintaa ajattelin, että ”helppoa kuin mikä”. No ei ollut ja hermot meni muutaman yrittämisen jälkeen. Oli jännä katsella Japanissakin miten jollain oli kyllä joku selkee strategia siinä hommassa palkinnon saamiseksi, mutta kyllähän sen lelun hinnaksi lopulta tulee paljon jos siinä joutuu laitteen kanssa monta kertaa pelleilemään. Toivottavasti esittelet voittosi jossain postauksessa 🙂
Jep :P. Tuo ”järkyttävä” kuvaa sitä melua todella hyvin. Pachinkohalleihin ei tarvinnut astua jalallakaan, koska ulos asti kantautuvat äänet olivat aivan tarpeeksi. Kyllähän se näyttää helpolta, mutta sitten huomaa, että se koura on löysä kuin keitetty spagetti x). Strategioita niiltä ammattilaisilta kyllä löytyi, mutta olet täysin oikeassa, että rahaa niihin saa uppoamaan hävyttömän paljon. Itse taisin voittaa palkintoni noin 500 jenillä, mutta se oli sen arvoista. Oli nimittäin aikamoinen voittajafiilis :P! Voitto tuli Ikebukurossa, joten laitan sen ehdottomasti näkyville joko siinä postauksessa tai sitten erillisessä postauksessa, joka käsittelee Tokion ja Japanin outouksia 😉
[…] ← Edellinen […]