*Yhteistyössä NBE ja Visit Tampere
Tiedän, että kesä alkaa (onneksi) olla jo ovella, mutta palaan tässä postauksessa hieman talvisempiin maisemiin. Tammikuussa sain mahdollisuuden lähteä host-bloggaajaksi Tampereelle NBE:n post tourille, eli lähdin isännöimään kansainvälisiä bloggaajia. Oma tehtäväni oli periaatteessa pitää porukka kasassa ja huolehtia siitä, että kaikki on kunnossa, sillä kaikki muu, opasta myöten, saatiin Visit Tampereen puolelta. Olen käynyt Tampereella kerran Särkänniemessä ala-asteella ja viettänyt Sokos Hotel Tornissa yhden yön Tiian kanssa, joten Tampere-tuntemukseni oli aika hataralla pohjalla. Tiesin sen verran, että aiempien vierailujen pohjalta Tampere oli tuntunut kivalta kaupungilta, mutten osannut sen enempää selittää miksi.
En kuitenkaan arvannutkaan, että Tampereelle kannattaisi tulla jo ihan ruoankin takia. En pahemmin harrasta matkailua kotimaassa, koska kaipaan lomiltani jotain täysin erilaista verrattuna arkeen, mutta ruoan perässä ei olisi yhtään hassumpaa matkustaa ympäri Suomea, jos kokemukset ovat yhtä hyviä kuin Tampereella.