
En usko, että sanaa ”unelmatavoite” on edes olemassa, mutta nyt ainakin on :). Käytän kyseistä sanaa, koska usein pelkät unelmat jäävät saavuttamatta, mutta tavoitteet sen sijaan ovat täysin toteutettavissa. Aion osallistua Gumball 3000 -kisaan, kun aika on sopiva. Gumball 3000 on noin 4 800 kilometriä pitkä kisa, joka käydään kerran vuodessa. Reitti vaihtuu joka kerta, ja aiempia reittejä ovat olleet mm. Lontoo – Istanbul (2007 ja 2011), Lontoo – New York (2010), New York – Los Angeles (2012), Kööpenhamina – Monaco (2013 – Helsingin kautta). Tänä vuonna reitti kulkee Miamista Ibizalle.
Kyse ei kuitenkaan ole ihan tavallisten jannujen kisasta, sillä osallistumismaksut vaihtelevat 30 000 – 50 000 euron välillä per auto. Sen lisäksi kilpailijat eivät ajele millään perheautoilla. Useimmilla on allaan satoja tuhansia tai jopa miljoonia maksava menopeli. Tästä syystä voisi kärjistää, että jokainen osallistuja on joko hyvin rikas tai sitten hänellä on varakkaat sponsorit takanaan (Betsafe, Battery yms.). Gumball 3000 on kuuluisa myös siitä, että kisa vetää julkkiksia puoleensa. Osallistujina ovat olleet mm. Xzibit, Eve, David Hasselhof, Duudsonit, Elastinen ja Uniikki.


Tuossa yllä on vain pari esimerkkiä siitä, millaisia autoja kisassa näkee. Lamborghinit, Porschet, Bugatit, Ferrarit yms. ovat hyvin edustettuina. Tiedän jo itse, millä autolla aion osallistua kisaan. Nimittäin tällaisella:

Audi R8 V10 tulee olemaan minun valintani tuohon kisaan, koska se on ollut unelma-autoni jo monia vuosia. Valitettavasti en löytänyt kuvaa minua miellyttävästä yksilöstä, mutta yllä oleva saa nyt kelvata :).
Gumball 3000 on hieno kisa siksi, että kyse ei ole nopeudesta ja siitä, kuka on ensimmäisenä maalissa. Sillä tavalla kisaa ei voi ”voittaa”. Sen sijaan Gumballissa jaetaan ”Spirit of Gumball” palkinto, jossa huomioidaan hyvä kilpailuhenki. Esimerkiksi Duudsonit ovat voittaneet kyseisen palkinnon. Kuitenkaan en lähde itse tavoittelemaan voittoa vaan haluan ainoastaan päästä kokemaan upean road tripin hyvällä porukalla. Matkan varrella järjestetään tietysti myös melko rajuja bileitä ja eletään leveästi, mutta ehkä kestän myös ne osuudet ;).
Kiinnostaisiko ketään lukijaani osallistua tuollaiseen kisaan, jos se ei olisi rahasta kiinni? Onko kukaan teistä kenties seurannut kyseistä kisaa tavalla tai toisella?
Kaikki kuvat on ladattu internetistä.
















