Yhteistyössä Hotel Kämp
Viime vuoden alkupuolella kävimme ensimmäistä kertaa Hotel Kämpissä testataksemme heidän uusittuja Premium Deluxe-huoneitaan. Alemmat huoneluokat remontoitiin silloin, eli 2015, mutta sviittien ja ylempien huoneluokkien uusiminen jäi tämän vuoden puolelle. Nyt remontti on valmis ja kaikki on uutta ja upeaa, joten päätimme lähteä katsomaan, millaisia ne Suomen parhaimmistoon kuuluvan hotellin uusitut sviitit oikein ovat. Tämä oli erityisviikonloppu myös siitä syystä, että saimme pitkästä aikaa viettää yhdessä laatuaikaa Tiian kanssa, joten Kämp sopi tähän tarkoitukseen täydellisesti. Suunnitelmissa oli Kämpin sviitin lisäksi illallinen suosikkiravintolassamme Yumessa ja seuraavan päivän iltapäivätee Kämp Brasseriessa. Ei siis yhtään hassumpi viikonloppu.
Olen varmasti maininnut useasti, että tykkään yleensä enemmän modernimmasta ja selkeälinjaisesta sisustuksesta. Ennen kuin Kämpin sviitit remontoitiin niiden värimaailma oli hieman liian hailakka ja huonekalut olivat liian vanhahtavia omaan makuuni. Nyt kuitenkin uusitut sviitit sisältävät hieman rohkeampia värivalintoja, mutta tyylikkäitä sellaisia, eli lopputuloksena on hillittyä luksusta, joka sopii niin modernista kuin vanhemmasta tyylistä pitäville. Linjat ovat selkeämpiä ja neutraalimpia aikaisempaan verrattuna, mikä tekee huoneista raikkaampia. Nyt huoneet ovat sillä tasolla kuin niiden kuuluukin olla Kämpin tasoisessa hotellissa. Kierreltyämme useampia huoneluokkia Kämpin työntekijän kanssa tulin siihen lopputulokseen, että Kämpiin tullessa kannattaa käyttää vähän enemmän rahaa ja yöpyä Executive-tason huoneessa, jos haluaa Deluxea tasokkaampaa, muttei ole valmis sijoittamaan sviittiin.