Kaupallinen yhteistyö: HOK-Elanto ja Ravintola Kappeli
150 vuotta sitten Helsingin Esplanadille perustettiin kesäravintola, joka sai nimekseen Kappeli. Kukapa olisi arvannut, että Kappelista tulee aikanaan suomalainen legenda, joka porskuttaa yhä eteenpäin näin pitkän ajan jälkeen? Kyseessä ei ole muutenkaan mikä tahansa ravintola, vaan enemmänkin paikka, jossa on aikojen saatossa muokattu Suomen historiaa, mitä on kyyditetty maamme ensimmäisillä kylmillä oluilla. Nykyään Kappeli on niin paikallisten kuin turistienkin suosima ruokapaikka, kahvila ja baari, jonka terassilla on mukavaa seurata Helsingin keskustan menoa tai kuunnella viereisen lavan musiikkiesityksiä.
Olin käynyt aiemmin Kappelissa pikaisella lounaalla bloggaajakollegani kanssa, mutta pääsin näkemään vasta tänä juhannuksena kunnolla, mistä ravintolassa on oikein kyse. Yövyimme korttelin päässä sijaitsevassa Hotel Havenissa vaimoni Tiian kanssa, joten päätin, että juhannusaatto olisi oiva tilaisuus käydä testaamassa Kappeli. Sanon vain sen, että olipahan hyvä, että olin tehnyt pöytävarauksen, sillä ravintola oli kaikkea muuta kuin tyhjillään. Yleensähän Helsinki hiljenee juhannuksena, mutta Kappelissa siitä ei näkynyt merkkiäkään. Kello oli kolme, kun saavuimme, mutta jäljellä oli enää pari tyhjää pöytää. Oli mukavaa huomata, että paikalla oli asiakkaita maailman jokaisesta kolkasta, minkä takia ravintolasta löytyykin ruokalista monella kielellä.
Meille oli varattu erittäin soma erkkeri-nimellä kulkeva pöytä pääsalin kulmasta. Tämä ikkunoin ympäröity kahden hengen pöytä oli täydellinen pariskunnalle, sillä halutessaan ovetkin olisi voinut laittaa kiinni, jolloin pääsalin äänet olisivat vaimentuneet. Mutta kyllähän ravintolassa saa kuulua hälinää, joten pidimme ne mieluummin auki, sillä saimme siitä huolimatta olla omassa rauhassamme pikkunurkkauksessamme. Sainpa vielä kuulla, että pöytämme sijaitsi Eino Leinon ja Sibeliuksen kantapöytien välissä, eli istuimme hyvässä seurassa.
Eino Leinon ja Sibeliuksen lisäksi Kappeli on kestinnyt muitakin suomalaisen taidemaailman järkäleitä ja myös saanut heidän taideteoksiaan maksuna rahan sijaan. Mutta ravintolaanhan ei tulla vain ihailemaan taidetta ja uniikkia miljöötä, sillä kyllähän se ruoka on aina pääosassa. Millaista se sitten oli?
Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun ystävällinen tarjoilijamme toi meille leipäkorin, josta valittiin sopivat omille lautasille. Tästä tuli muuten mieleen businessluokka, jossa toimitaan ihan samoin. Leivät olivat hyviä, mutta ehdottomasti parasta oli tumma saaristolaisleipä, joka muistutti lakritsia maultaan. Tarjoilijan mukaan se on erittäin suosittua asiakkaiden keskuudessa, ja monet haluaisivatkin ostaa sitä mukaansa lähtiessään.
Tilasin alkuruoaksi lohikeiton, joka on merkattu ruokalistan klassikkoannokseksi. Keitto oli juuri sopivan kermainen ja suorastaan kuohkea koostumukseltaan – kenties sifonin avulla tehtyä? Pehmeän keiton seassa oli sopivan napakoiksi jätettyjä perunoita, jotka tarjosivat oikeanlaisen kontrastin tekstuurien välillä. Keiton ohessa tarjoiltiin palanen voissa paahdettua Saarenmaan limppua, joka oli todella maistuvaa.
Tiia tilasi itselleen samppanjalla maustettua maa-artisokkakeitto, jossa oli pehmeän kesänen maku, ja se sai mukavaa vivahdetta rapeaksi paahdetuista parmesanilastuista.
Pääruoaksi valitsin marmoriulkofileen bearnaisekastikkeen kera. Pihvi oli paistettu siihen kypsyysasteeseen kuin halusinkin ja siinä oli sopivasti makua. Kuitenkin suurin osa annoksen mausta tuli paksusta bearnaisekastikkeesta, joka toimi hienosti yhteen pihvin kanssa. Rinnalle oli laitettu hyvin suolattuja ranskalaisia ja al denteksi jätettyjä kasviksia, mitkä pitivät annoksen mukavasti tasapainossa.
Tiian pääruokana oli kuhaa, jossa oli hyvä suola, joka ei kuitenkaan peittänyt kalan omaa pehmeää makua. Kuhan kanssa tarjoiltu munakastike oli kuitenkin hieman liian rasvaista hänen makuunsa, joten kenties kala olisi pärjännyt ilman sitä.
En jostain syystä löydä useinkaan mitään erityisen hyviä jälkiruokia ravintoloista, mutta onneksi Kappelin listalla oli crème bruléeta, joka on yksi vakiovalinnoistani, jos sitä vain on tarjolla. Tämä annos ei tuottanut pettymystä, sillä se oli kookas, herkullinen ja sisälsi rapeaksi liekitetyn pinnan, kuten kuuluukin.
Tiian jälkiruoaksi ottama prässätty suklaakakku vadelmasorbetin kera oli napakymppi. Suklaan ja vadelman yhdistelmä suorastaan tanssahteli kielellä ja oli Tiian sanojen mukaan “ihan törkeän hyvää”.
Ruokajuomana meillä oli myös viiniä, mutta omasta mielestäni samppanja sopii kaikkein parhaiten myös ruokajuomaksi, joten päädyin valitsemaan Nicolas Feuillatten samppanjan, jota tarjoiltiin laseittain edulliseen hintaan. Tuokin löytyi muuten aikaisemmin Finnairin businessluokasta, joten se toi jo toistamiseen mieleen lentomatkustamisen.
Parin tunnin juhannuspäivällisemme sujui mukavissa merkeissä hyvän ja tehokkaan asiakaspalvelun ansiosta, sillä tarjoilijaa ei tarvinnut kertaakaan huitoa paikalle tai yrittää saada katsekontaktia. Palvelu oli siis ennakoivaa, mikä on aina iso plussa ravintolalle.
Kappelin kaltaisesta legendasta puhuttaessa ei pidä unohtaa myöskään kaunista ympäristöä, joka on erityisesti ulkopaikkakuntalaisten ja ulkomaalaisten mieleen, mutta se sattuu olemaan myös yksi omista suosikkialueistani Helsingissä. Ensinnäkin Kappeli sijaitsee Esplanadin varrella, mikä on Helsingin kaunein katu ja tietynlainen sydän, joka sisältää erityisesti luksusta edustavia kauppoja, ravintoloita ja hotelleja , mistä minä tietysti tykkään.
Lisäksi ympäristöstä löytyy torikorttelit, tuomiokirkko, satamatori, kauppahallit, Allas Sea Pool ja SkyWheel, joten Kappeli on täydellinen paikka käydä istahtamassa hyvän ruoan ja juoman ääreen, minkä jälkeen jaksaa taas tutkia lähialuetta. Voisin sanoa, että 90% keskustassa viettämästäni ajasta kuluu Esplanadin varrella tai sen lähiympäristössä, joten alue on minulle henkilökohtaisesti hyvinkin tärkeä. Otimme jopa osan hääkuvistamme juuri Esplanadin varrella. Itse asiassa toivon, että jossain vaiheessa asumme kyseisellä alueella.
Tiedän, että Kappeli on ravintola, jonka ohi moni vain kävelee, mutta suosittelen lämpimästi astumaan joskus sisälle tähän historialliseen rakennukseen tai jäämään sen huippupaikalla olevalle terassille nauttimaan kesän lämmöstä ja kokemaan omakohtaisesti, millaisesta paikasta on kyse. Ehkä vielä joskus Kappelin historiikissa kerrotaan siitä, miten juuri sinä nautit heidän lohikeittoaan ja saaristolaisleipäänsä omassa vakkaripöydässäsi ennen kuin lähdit muuttamaan maailmaa. On aika luoda oma tarinasi ja olla osa Helsingin historiaa. 
Jos haluat nähdä enemmän kuin mitä blogissa näytetään, kannattaa laittaa Instagram ( @escapemundaneblog ) ja Facebook-sivu ( www.facebook.com/PakoArjesta ) seurantaan, sillä niissä kerrotaan ja näytetään asioita, mitä ei koskaan päädy blogiin asti (esimerkiksi muokkaamatonta videota hotellista heti sinne saavuttuani tai muuten vain arkisempia asioita).
