Home » Uusi elämä Helsingissä

Uusi elämä Helsingissä

by admin

Kun asuin vanhassa kotikaupungissani Lappeenrannassa, tuntui siltä, ettei minulla ollut elämää kodin ulkopuolella. Kävin joskus viikonloppuisin baarissa kavereiden kanssa ja harvoin syömässä ravintoloissa (baari- ja ravintolavalikoima on melko suppea omaan makuuni), mutta se olikin sitten siinä. Koko vuosi kulminoitui aina kahden viikon reissuun Espanjaan tai myöhemmin Japaniin. Tähän tuli kuitenkin suuri muutos Helsinkiin muuton myötä. Voi olla, että moni helsinkiläinen ei tajua kuinka hieno kaupunki tämä on, koska he ovat asuneet täällä niin pitkään, mutta minä ainakin osaan arvostaa tätä. Koko kaupunki on täynnä erikoisia, hienoja ja viihtyisiä baareja, kahviloita ja ravintoloita, mikä on minulle todella tärkeä juttu. Pelkästään keskustan liikkeissä pyöriminen on välillä viihdyttävää. Stockalla ollessani tuntuu aina, että olen reissussa, koska ennen kävin siellä ainoastaan silloin, kun olin vapaa-aikana vierailemassa Helsingissä. Japanilaisessa ravintolassa tuntuu kuin olisi toisella puolella maapalloa ja kahvila voi olla kuin suoraan Pariisin kaduilta. Joka puolella kuulee eri maiden kieliä ja näkee ihmisiä laidasta laitaan. Kiteytettynä = täällä on elämää ja vielä monipuolista sellaista!

Söimme perjantaina Skifferin kuuluisia pizzoja

Söimme perjantaina Skifferin kuuluisia pizzoja

Voi olla, että hidas postaustahti johtuu kesästä, voi olla, että se johtuu töistä tai ehkäpä siitä, etten jaksa keskittyä kirjoittamiseen, kun nykyään heti oven takana odottaa maailma täynnä koettavaa ja nähtävää. Ehkä se johtuu kaikista näistä. Vaikka bloggaaminen onkin harrastus, se stressaa, kun aivot lyövät tyhjää eikä saa postauksia aikaiseksi. Toisaalta olen huomannut samanlaisia ”ongelmia” monilla muillakin bloggaajilla, joten ehkä kesä aiheuttaa sitä laajemmassa mittakaavassa. Tärkeintä on kuitenkin se, että juuri tällä hetkellä (ja jatkossakin) nautin elämästä. En pidä mitään taukoa, mutta pyrin mieluummin kirjoittamaan silloin, kun minulla on jotain asiaa, joten yrittäkää jaksaa tämän postaustahdin kanssa, mikä palaa vielä ennalleen jossain vaiheessa :). En siis ole katoamassa mihinkään.

IMG_8682

Nyt sanon teille, että nauttikaa kesästä, joka näyttää vihdoin saapuvan Suomeenkin ja jos satutte asumaan Helsingissä, ymmärtäkää kuinka upea paikka tämä on. Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille :)!

You may also like

14 kommenttia

Lotta Watia | Unagidon 2 elokuun, 2015 - 17:21

Helsingissä todellakin on elämää! Siellä on melkeinpä eksoottista aina käydä. Jotenkin niin omanlaisensa kaupunki muuhun Suomeen verrattuna. Kunpa itsekin vielä joskus pääsisin kokeilemaan siellä asumista. 🙂

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 2 elokuun, 2015 - 18:21

Niin tosiaan on :)! Helsinki on vertaansa vailla ja olet ihan oikeassa, että tämä on täysin uniikki muuhun Suomeen verrattuna. Tervetuloa tänne vain, kun siltä tuntuu ;)!

Vastaa
Maarit Johanna 2 elokuun, 2015 - 17:28

Tää on mahtavaa kun pääsee joskus muuttamaan uuteen paikkaan mistä on aina haaveillut. Hetken koko uus elämä tuntuu ihan seikkailulta!

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 2 elokuun, 2015 - 18:21

Niinpä! Hyvin sanottu :). Varmasti Islannissa oli samanlainen seikkailufiilis :).

Vastaa
Kthetraveller 2 elokuun, 2015 - 20:09

Jep. Helsingissä on elämää ja minen ymmärrä siitä mitään. Käyn Helsingissä töissä ja rahtaan luuni kotio toiseen kaupunkiin pääkaupunkiseudulla. Siinäpä minun elämäni. Tarttis varmaan tehdä jotain ja tutustua omaan entiseen kotikaupunkiin. Silloin kun siellä sattui asumaan, tuli liikuttua tosiaan enemmän.

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 3 elokuun, 2015 - 19:21

Noin käy todella usealle, jotka asuvat Helsingin laitamilla tai kokonaan eri kaupungissa, vaikka kävisivätkin töissä täällä. Eikä vaikkapa 15 minuutin junamatkan päässä asuvatkaan käy välttämättä kovinkaan usein keskustassa päin, joten tuo on ihan ymmärrettävää :). Mutta kannattaa ehdottomasti ottaa jossain vaiheessa vaikkapa hotelliviikonloppu keskustasta ja tutustua taas entiseen kotikaupunkiisi oikein kunnolla :)!

Vastaa
Sanna I Siveltimellä 3 elokuun, 2015 - 09:54

Helsinki on <3 Tuo Skifferin pizza on minulta edelleen testaamatta…

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 3 elokuun, 2015 - 19:21

Niinpä :)! Kannattaa kyllä testata Liuskaluodon Skiffer. Paikkahan on upea ainakin hyvällä kesäilmalla. Pizzakin oli maistuvaa :).

Vastaa
Jenni / Globe Called Home 4 elokuun, 2015 - 17:42

Minulle kanssa eloisa kaupunki on todella tärkeä asia elinympäristössä. Tämän hetkinen asuinkaupunki onkin siinä suhteessa ihan huippu: hyviä ravintoloita ja baareja joka kadunkulmassa, joista suurin osa erinomaisia hintalaatusuhteeltaan (ainakin näin helsinkiläisen näkökulmasta 😉 ), ja sitten vielä se, että kaikkialle pääsee pyörällä ja aurinko paistaa aina… En minäkään ole ihan hirveästi blogin ääressä istunut. 🙂

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 7 elokuun, 2015 - 19:05

Uskon, että monet pikkukaupungeissa asuvat eivät käsitä tuota eloisuuden merkitystä ja tärkeyttä ennen kuin kokevat sen itse. Tokion jälkeen oli aika vaikeaa palata Lappeenrantaan :P. Kotikaupunkisi kuulostaa ihan täydelliseltä :D. Kaikki tarvittava on käden ulottuvilla ;). Hyvä, etten ole ainoa, joka ei jaksa näpytellä blogia x).

Vastaa
marikaw 5 elokuun, 2015 - 19:35

Mua harmittaa kun tulee turisteiltua semiharvoin Helsingissä vaikka siihen olisi jokapäivä mahdollisuus. Varsinkin nyt kesällä ois jees vaan joku päivä jäädä töiden jälkeen ja olla turisti. Tänään käytiin lounaalla istumassa tuomiokirkon portailla ja oli ihana fiilis. Pieni picnic keskelle päivää. Apua mulla on liian monta ravintolaakin testaamatta! Skifferin ja Splitrzerian pizzat houkuttelee listan kärkipäissä.

Tää kesä niin kadottaa postaustahdin, en vaan saa oikeesti mitään järkevää tekstiä aikaiseksi ja harmittaa. 😀

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 7 elokuun, 2015 - 19:07

Jää ihmeessä! Onhan Helsinki ihan mahtava kaupunki :). Justiinsa tuollainen kiireetön hengailu on ihan parasta ja Helsingissä sitä tekee mielellään. Se on ihan hyvä, ette ole ehtinyt testaamaan jokaista ravintolaa – sehän olisi tylsää ;). Kannattaa ehdottomasti testata molemmat pizzapaikat! Juuri tilasin Foodoran kautta Splizzerian pizzat kotiin :P.

Kiitos vertaistuesta! Hienoa, että on niin monia muitakin, jotka kamppailevat postausten kanssa kesällä :P.

Vastaa
Susanna 7 elokuun, 2015 - 18:11

Kiva että on löytynyt tekemistä ja nähtävää!
minä asuin vuosikymmeniä itä-Helsingissä ja kun kävin lapsena leireillä Mäntsälässä niin usein luultiin että koko Helsinki rajoittuu keskusta-alueeseen. Tosiasiassa minulta oli aina vähintäänkin 30-45 minuutin metromatka keskustaan ja en oikein viihtynyt alueella jossa asuin. Helsingin keskustassa on kyllä monipuolisesti tekemistä ja nähtävää se on totta

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta 7 elokuun, 2015 - 19:08

On todellakin löytynyt :). Se on ihan ymmärrettävää, että useimmat eivät tunne Helsingin alueita keskustan ulkopuolella. Eipä itselläkään edes täällä asuvana ole kauheasti syytä matkustaa keskustasta sen pidemmälle, koska kaikki tarvittava on täällä. Parin Itä-Helsingin vierailun perusteella se ei ole oikein iskenyt alueena, joten ymmärrän kyllä, jos se ei oikein napannut. Kiitos kommentista :)!

Vastaa

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.