Tämä postaus on hyvin poikkeuksellinen verrattuna blogin yleiseen materiaaliin, koska tämä ei liity millään tavalla matkailuun eikä ole myöskään positiivinen, kuten yleensä. Postauksessa ei ole myöskään kuvia, koska tässä on kyse enemmänkin tämänhetkisten ajatusten purkamisesta ja tietynlaisesta avautumisesta, mikä tekee joskus ihan hyvää.
Haluaisin kysyä millaisia tavoitteita teillä on tällä hetkellä elämässänne? Itselläni osa on pysynyt samanlaisina jo vuosikausia, mutta toiset ovat tulleet vasta viime aikoina. Esimerkiksi eräs tavoitteistani on jo lähes 10 vuotta kestänyt unelmatavoite upouuden Audi R8 -auton omistamisesta – hyvinkin pinnallista, mutta kaikilla on se oma juttunsa. Välillä tuo tavoite on todella motivoiva, mutta samaan aikaan myös erittäin turhauttava, koska tiedostan, että sen omistaakseni minun pitäisi tienata satoja tuhansia euroja vuodessa – mihin on vielä valitettavasti matkaa. Niin se vain on, että joka kerta, kun näen kuvan tai videon tuosta autosta (tai varsinkin livenä), minulle tulee samaan aikaan kova palo siitä, että tuo auto on saatava, mutta samalla sisälläni on kuristava tunne, koska tiedostan, etten vielä tiedä lainkaan, miten saavutan sen.
Tämän lisäksi olen esimerkiksi aina halunnut olla paremmassa fyysisessä kunnossa, mutta vaikka kuinka pudotan painoa, tuo tavoite tuntuu aina siitä huolimatta kaukaiselta. Kymmenen kilon jälkeenkin tunsin itseni yhä tyytymättömäksi itseeni, vaikka saavutuksenahan se oli hieno. Olen kuitenkin perfektionisti, jonka on vaikeaa saada iloa irti asioista, jotka eivät ole menneet, kuten olen halunnut.
Haluan panostaa molempiin blogeihini täysillä ja viedä niitä eteenpäin suurin harppauksin, mutta taistelen siitä huolimatta sen kanssa, mistä löydän aikaa ja motivaatiota kirjoittamiseen ja kaikkeen muuhun, mitä blogin pitäminen vaatii. Kaikki tämä on yllättävän vaikeaa varsinkin, kun ulkona on jatkuvasti pimeää, mikä huonontaa mielialaani. Ja näiden kaikkien tavoitteiden pahin vihollinen on se, mitä vihaan itsessäni eniten, eli saamattomuus.
Tänäänkin minun oli tarkoitus kääntää yksi elokuva (päivätyö) ja tehdä monta tuntia blogia. Mitä sain lopulta aikaiseksi? Tein töitä kaksi tuntia, blogiin liittyvää juttua 15 minuuttia ja loppu aika menikin Facebookissa ja YouTubessa roikkuen. Sain siis oikeasti aikaiseksi vain ja ainoastaan sitä itseinhoa, mikä saamattomuudesta aina tulee. Typerää on, että tiedän tekeväni näitä turhia asioita siksi, että niistä saa välitöntä mielihyvää (pelaaminen, telkkarin katsominen yms.) ja se on ”kivempaa” kuin töiden tekeminen. Ongelmana on, että tiedän koko ajan, että minun pitäisi olla tekemässä jotain paljon hyödyllisempää, joten kärvistelen huonon omatunnon kourissa koko tuon ”rentoutumisen” ajan, eli teen itselleni vain hallaa. Tiedostan kaiken tämän, mutta tietäminen ja asioiden muuttaminen ovat kaksi täysin eri asiaa.
En odota tälle postaukselle lukijoita enkä mitään muutakaan, mutta jotenkin tämän kirjoittaminen blogiin helpotti enemmän kuin se, että kirjoittaisin tämän vain omalle koneelleni. Kärsittekö te muut koskaan tällaisesta? Jos kyllä, miten pääsette näistä fiiliksistä yli ja saatte itsenne oikeasti tekemään jotain hyödyllistä?
Ensi postaus tulee olemaan jotain paljon positiivisempaa ja matkailuun vahvasti liittyvää, mutta ensin tämä piti saada ulos. Toivottavasti teidän päivänne on mennyt paremmin ja tehokkaammin – ja toivottavasti saan nämä tuntemukset loppumaan pian.
9 kommenttia
Mun mielestä on kiva lukea tällaisia inhimillisiä postauksia matkajuttujen lomassa. Se just tekee blogista itse asiassa blogin ku miettii. Etenkin kun sun blogi edustaa just kunnianhimoa ja laatua, niin sehän vaan tekee mielenkiintoisemmaksi nähdä kaikkia puolia ja hetkiä mitä niihin pääsemiseen liittyy.
Mulla tuli tästä postauksesta mieleen mun syyskuun New Yorkin matkan jälkeinen aika. Se oli just samanlaista kuin kuvasit. Todolla oli hirveesti hommaa, mutta löysin itseni koko ajan katsomassa Netflixiä ja keräämässä just sitä itseinhoa saamattomuudesta. Joten tuli mieleen, että voisko liittyä myös siihen, että teidän häät ja mahtava matka on ohi ja muutaman viikon päästä siitä iskee se arki arki kaikella tavalla päälle. Musta ainaki tuntuu, että just vähän aikaa matkan jälkeen on se vaikein hetki ennen kuin saa taas Suomi-elämän jotenki rullaamaan. Tosin nyt oon sitten käyny parin kuukauden välein reissussa eli kiusaan itseäni jatkuvalla vuoristoradalla 😀 Nytki niin jetlagissa että hyvä että saan mitään järkevää kirjoitettua (toivottavasti saat tästä edes jotain irti).
Oon niin joulu-fani, että just tällä hetkellä oon innoissani ku saa laittaa kotiin amerikkalais-henkisen runsaan joulun. Mutta kieltämättä istuin reissussa sup-laudan päällä miettimässä tosissaan, että miten ihmeessä saan itseni ruotuun Suomi-arjessa. Just urheilu, syöminen, kaikki kunnianhimoiset haaveet, opinnäytetyö jne… en halua enää sitä samaa tuskaa joka oli nyt syksyllä. Jotenki pitäis kai pakottaa joku rutiini päälle. Huomasin, etten saanu kirjoitettua kotona millään vaan oli pakko raahautua kirjastoon tai kahvilaan niin alkoi tapahtua. Se oli itse asiassa yllättävän mukavaa mennä työskentelemään jonneki muualle. Nyt tein vikan ison kouluhomman pois alta San Franciscon lentokentällä ja siitä paikasta vasta saiki voimaa. Pystysitkö sää tekeen duunia jossaki Kämpissä tai loungemaisessa paikassa? Siellä tulee olo, että on tärkeä kansainvälinen bisnesmies/nainen ja kohta sitte varmasti onkin 😉 (Tai siis ollaanhan me jo, mutta niinko vielä isommassa mittakaavassa, niin sit hoituu se auton hankintaki 😉 )
Kiitos tästä todella piristävästä kommentista, Ulla :)! Mukavaa kuulla, että tällaisiakin on välillä kiva lukea, vaikka tässä ei nyt mitään elämää suurempia viisauksia pystynytkään tarjoamaan lukijoille :P.
Se voi kuule hyvinkin johtua myös siitä, että niin upea hetki elämässä (hääpäivä ja häämatka) on ohi ja siihen päälle vielä Suomen pimeys. Monesti tällaiset asiat voi vaikuttaa todella paljon, vaikkei sitä välttämättä tiedostaisi itse. Valitettavaa, mutta silti myös kivaa kuulla, että sullakin on näitä samoja kamppailuja, mutta eiköhän näistä kärsi aika moni, vaikkei se usein tulekaan esille.
Itsellä joulu on nykyään vähän vain sellainen, että se tulee ja menee, eli en jaksa innostua tästä vuodenajasta sen enempää (hyvä olisi, jos innostuisi). Korkeintaan odotan tulevaa vuotta, koska sitten tuntuu taas, että voi ”nollata” omat epäonnistumiset ja saamattomuudet ja lähteä uudella vauhdilla eteenpäin. Itselläkin blogin kirjoitus onnistuu paremmin jossain ihan muualla, kuten vaikkapa Brasserie Kämpissä tai Hotel Havenin baarissa ;). Eli olet kyllä ihan oikeassa, että tuota kannattaa harkita! Ehkä voisi yrittää sitäkin, että tekisi myös päivätöitä välillä tuollaisissa paikoissa, mutta ongelmana on ehkä se, että se käy aika kalliiksi, kun pitää koko ajan ostella kaikenlaista siinä ohessa x). Ja tosiaan pitää vielä vähän matkaa päästä etenemään, että tuohon 300 000€ autoon on varaa ilman tunnontuskia :P. Mutta kyllä sekin päivä vielä koittaa!
Kiitos myös tuosta toisesta kommentistasi! Kyllähän se on hieno saavutus :). Ja tietysti siitä tuli hyvä olo – mutta ei kuitenkaan mikään huippu, koska tuntui, ettei se ollut vieläkään tarpeeksi (story of my life). Kiitos oikeasti taas kommentoinnista, koska tällaiset piristävät aina huimasti :)! Paremmalla fiiliksellä eteenpäin!
Ja vielä pitää sanoa, että mää ymmärrän tän niiiin hyvin: ”Olen kuitenkin perfektionisti, jonka on vaikeaa saada iloa irti asioista, jotka eivät ole menneet, kuten olen halunnut.” Mää oon kans aina ollut sellainen on-off-ihminen. Et kaikki satasella tai sitten ihan sama ku ei tekis mitään. Mutta siis 10 kiloa Jerry, omg se on mieletön saavutus! Joten siitä nyt leuka pystyyn! WAU WAU JA WAU!!
Kylla omassa blogissa pitaa olla tilaa vahan normaalista poikkeavillekin postauksille 😉 Nama tuo juuri sita bloggaajan persoonaa esiin, mika minusta on aivan parasta.
Haaveitahan on vaikka monenlaisia, niita pinnallisia ja vahemman pinnallisia. Minusta ns pinnaillissia (tai materialistissa) haaveissa ei ole mitaan vikaa, silla ne kuitenkin tarkoittaa jokaiselle jotain erityista. Ma haaveilen villeissa haaveissani siita, etta asuisin kesan Manhattanilla jossain ihanassa asunnossa – ja tama se vasta kaukana todellisuudesta onkin ja taysin turhaa, silla minullahan on jo paikka missa asua. Kuitenkin tama pieni salainen haave edustaa minulle menestysta ja todennakoisesti kovalla tyolla saavutettua sellaista, joten haluan pitaa siita kiinni motivoituakseni.
Mulla suurin ongelma on ajanpuute ja sen vahaisen vapaa-ajan hyodyntaminen. Valilla sekin aika menee stressaamiseen siita, ettei ole enempaa aikaa 😀 Ma olen ennen asettanut itselleni suuria tavoitteita aika kauas tulevaisuuteen, mutta nyt koetan saada niita paloiteltua pienemmiksi, ihan viikotasolle, ja se nayttaa onneksi toimivan. Hitaasti mutta varmasti!
Tsemppia sinne ja muista etta negative mind will never give you a positive life, joten ela nyt liiaksi itseasi parjaa silloin kuin pitais rentoutua, silla sekin on tarkeaa mielen hyvinvoinnin kannalta. Tiedan kylla etta olet yleensa loistavan positiivinen persoona, joten taytta hoyrya eteenpain!
Kiitos, Annika :)! Olet kyllä ihan oikeassa, että omaan blogiinsa pitää voida kirjoittaa mistä tahansa haluaakaan.
Tuo Manhattan-haavehan on ihan huippu! Pinnallisissa jutuissa ei tosiaan ole mitään vikaa, koska ne saattavat toimia tietyillä ihmisillä todella voimakkaina motivaattoreina. Saavutat varmasti tuon tavoitteesi jossain vaiheessa, jos haluat sitä oikeasti :). Ja se on kyllä aivan mieletön saavutus, kun pystyt tuohon, eli antaa mennä vain!
Itse asiassa viime aikoina olen lueskellut kaikenlaisia kirjoja ja artikkeleita, joissa juuri puhutaan siitä, että pitäisi osata määrittää niin pitkän ajan kuin lyhyenkin ajan tavoitteita, joten ehkäpä löydän tuosta helpotusta omaan tilanteeseeni. Kiva, että se on toiminut ainakin sinulla. Vapaa-aikaahan ei ole koskaan tarpeeksi, joten ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat :P.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että positiivisuudella pääsee etenemään, mutta negatiivisuudella ei. Kiva, että se on käynyt selväksi, että olen yleensä hyvinkin positiivinen persoona :). Välillä positiivisuuskin saattaa jäädä vähän jalkoihin, kun oikein ärsyttää ja turhauttaa, mutta onneksi se yleinen olotila on hyvä, eli eteenpäin tässä mennään koko ajan. Sitä on vain usein vaikea tajuta itse kuinka paljon onkaan kehittynyt elämän eri osa-alueilla, koska muutokset tapahtuvat usein huomaamatta pikkuhiljaa. Kiitos tsemppaavasta kommentistasi :)!
Tällaiset persoonallisemmat postaukset on miun mielestä kaikista parhaimpia! Ja ihan normaaliahan tuo ”saamattomuuden” tunne on nykyhteiskunnassa, kun pitäisi olla niin tehokas koko ajan. Se saa aikaan riittämättömyyden tunteita ja ahdistusta, mikä tekee mielenkiintoisistakin asioista välillä raskaita tehdä ja sitten sitä pakenee todellisuutta tuijottamalla kissa-videoita youtubesta tuntikausia 😀 Ehkä tärkeintä on se, että pyrkii tekemään niin paljon sellaisia juttuja mitkä itseään kiinnostaa ja mihin sormet oikein syyhyää päästä käsiksi; silloin sitä saa aikaakin vaikka ja mitä. Kaikkea tylsää ei ole mahdollista tietenkään karsia, mutta mahd. paljon 🙂
Ois muuten mielenkiintoista kuulla siun päivätyöstä enemmän, kun ei ainakaan omaan silmään ole täällä osunut juttua siitä.
Tsempit täältä! 🙂
Kiitos :). Tuo on kiva kuulla, että tällaiset kiinnostavat, vaikka itse pähkäilinkin, että viitsiikö tällaista julkaista :P.
Jep, kissa-videot ovat meidän yhteiskunnan vitsaus x). Mutta se on ihan totta, että nykyään kaikilta odotetaan todella tehokasta toimintaa, mikä voi helposti lamaannuttaa ihmisen, jolloin ei saakaan enää mitään aikaiseksi. Hassuintahan on se, että vaadin itseltäni näitä asioita – kukaan muu ei voi vaatia, mutta yleensähän ihminen on itsensä pahin kriitikko.
Aina ei muistakaan, mistä on tullut kirjoitettua blogiin, joten en tajunnutkaan, kuinka hyvin tuo päivätyöni on tullut esille, mutta teen siis tekstityksiä elokuviin ja TV-sarjoihin. Teen tätä yrittäjänä / freelancerina. En ehkä ole keksinyt siitä kiinnostavaa kirjoitettavaa, joten se on jäänyt siitäkin syystä taka-alalle :). Kiitos kannustavasta kommentistasi!
Tsempit, ymmärrän hyvin mistä tuulee. Tänään on minulla(kin) kaikki mennyt pieleen ainakin töiden suhteen. Mutta huomenna on päivä uusi, onneksi! Itse haluaisin tehdä niinkin yksinkertaista asiaa kuin lukea enemmän kirjoja, mutta kaikki aika menee roikkuessa Facebookissa tai Instagramissa. Ihan typerää touhua lopulta, kun asiaa miettii. Happy Holidays kaikesta huolimatta 🙂
Kiitos, Suvi! Ymmärrän tuon tunteen, että haluaisi lukea enemmän, mutta some vain vie kaiken ajan niin helposti, jos ei ole tarkkana :P. Toivottavasti tämä työpäivä on jo parempi, joten tsemppiä myös sinulle! Kiitos, sitä samaa :).