Mitä minulle kuuluu, ihan oikeasti?

”Mitä kuuluu?” oli aikoinaan hyvin yksinkertainen kysymys, johon oli yhtä yksinkertainen vastaus. Enää en tiedä, mitä vastaisin, kun tuota kysytään. Vastaan edelleen ”ihan hyvää” tai muuta sellaista, mutta joka kerta mietin päässäni, pitäisikö mieluummin puhua totta, edes osittain. En ole kirjoittanut blogiinkaan moneen kuukauteen ja muutenkin viimeisen vuoden sisään blogi on ollut täysin taka-alalla, koska kirjoitusinspiraatio on ollut aivan nollissa. Haluan nyt avata hieman nykytilannettani ja syitä siihen, miksi voin niin huonosti tällä hetkellä.

PS. kaikki postauksen kuvat on otettu aikaisin aamulla lenkkien yhteydessä. Aamulenkit ovat yksi niistä harvoista positiivisista asioista, joista saan tällä hetkellä nautintoa tämän kaiken keskellä.

Kaikki alkoi periaatteessa pari vuotta sitten, kun tietyt asiat aiheuttivat pahaa eripuraa perheessäni ja saivat välimme rakoilemaan. Tämä oli minulle hyvin rankkaa aikaa varsinkin alkuvaiheessa, koska olimme olleet aina niin tiivis perhe, joka tuli hyvin toimeen keskenään. Ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään, mutta tilanne on jollain tasolla rauhoittunut siedettävämmälle tasolle. Siitä huolimatta vuosi 2017 ja vuosi 2018 olivat todella vaikeita erityisesti tästä syystä. Vuosi 2018 oli muutenkin haastava, kuten kirjoitin tässä postauksessa. Päätin vuodenvaihteessa, että 2019, eli vuosi, jolloin täytän 30, tulee olemaan elämäni paras vuosi tähän mennessä. Uskoin siihen aika vahvasti, mutta tämä kevät on pistänyt tuon uskon koetukselle.

2018 loppupuolella Tiialla alkoi esiintyä terveysongelmia, joita hän lähti selvittämään hitaasti, mutta varmasti. Silloin, kun oireiden aiheuttaja ei ole selvä, mielen valtaa helposti kaikenlaiset kauhukuvat siitä, mistä voi olla kyse. Myönnän olleeni jonkin verran peloissani, mutten tietenkään voinut näyttää sitä Tiialle, koska aviopuolison on pysyttävä vahvana, kun toinen käy läpi vaikeita asioita. Onneksi alkuvuodesta ongelmien aiheuttaja selvisi – suolistotulehdus. Se vaati ”vain” kolmen kuukauden lääkekuurin, joten luulimme, että kaikki olisi sillä selvä. Valitettavasti kuurin viimeisen kuukauden aikana Tiia alkoi kärsiä uudenlaisista oireista ja tilanne tuntui pahenevan koko ajan. Selvisi, että lääkitys oli aiheuttanut hänelle mahahaavan, jota täytyy nyt pitää kurissa toisella lääkkeellä. Hän on nyt ainakin useamman viikon sairaslomalla, eikä kykene huonoina päivinä käymään edes kaupassa tai kirjastossa ilman tuskia. Tiedän, että tilanne paranee täysin aikanaan, mutta on äärimmäisen vaikeaa seurata vierestä, miten minulle kaikkein tärkein henkilö kärsii, enkä voi auttaa millään tavalla.

Noin puoli vuotta sitten aloin kärsiä itsekin terveysongelmista, mutta ajattelin, että se olisi ohimenevä olotila. Kuitenkin monta kuukautta kului, eikä terveydentilani (vatsa) parantunut omista yrityksistäni huolimatta, joten päätin lähteä selvittämään syitä tarkemmin. Bongasin Puhti-palvelun mainoksen ja otin itselleni kattavan verikoepaketin toivoen, että ehkä se antaisi minulle näkemyksen siitä, missä kunnossa kehoni on tällä hetkellä. Yleisesti ottaen kaikki oli kunnossa, paitsi D-vitamiinista oli puutetta (yleistä Suomessa), minkä lisäksi yllätyin nähdessäni, että kaikki kolesteroliarvoni olivat raja-arvojen ulkopuolella. Kolesteroli ei vaikuta tässä vaiheessa elämää oikeastaan mihinkään, mutta jos sitä ei hoitaisi, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä sillä voisi olla vakavia vaikutuksia elämänlaatuuni. Siispä päätin, että nyt asialle on tehtävä jotain, joten varasin ajan ravitsemusterapeutille saadakseni ruokavalioni ja sitä kautta myös terveyteni parempaan kuntoon. Kaikki lähti hienosti liikkeelle kolmisen viikkoa sitten, mutta vatsaongelmani eivät parantuneet lainkaan, vaikka söin terveellisesti. Oli siis pakko mennä lääkärin puheille. Nyt minulle on tehty erilaisia testejä jo yli tuhannen euron edestä, mutta vieläkään ei tiedetä, mikä minua oikeasti vaivaa. Puolentoista viikon päästä saan taas lisää koetuloksia ja sitten katsotaan, miten edetään. Omat terveysongelmani ovat pieniä läheisteni ongelmiin verrattuna, mutta tämä aiheuttaa kovasti stressiä ja tietyllä tavalla myös rajoittaa elämää, koska ikinä ei tiedä, milloin on hyvä tai huono päivä. Päätin kuitenkin, että tämä on pakko selvittää loppuun asti, sillä en suostu olemaan sairas.

Terveyttä ei useinkaan ajattele, jos sen kanssa ei ole ongelmia. Mutta kun pienikin ongelma ilmenee, vaikkapa flunssa, sitä alkaa yhtäkkiä arvostaa niitä pieniä jokapäiväisiä asioita, jotka sujuvat paljon paremmin, kun kaikki on kunnossa.

Näiden terveysongelmien lisäksi taustalla on ollut jo pidempään kaikenlaista stressiä, masennusta ja ahdistusta, mutta vähän aikaa sitten kaiken päälle iskeytyi vielä jotain tätä kaikkea vakavampaa. Eräs läheiseni sairastui tautiin, jota en halua nimetä, koska minusta tuntuu, että antaisin sille jollain tasolla enemmän voimaa. Sovin hänen kanssaan, etten kirjoita blogiin mitään yksityiskohtaisempaa, joten kunnioitan tietysti hänen toivettaan, mutta voin sanoa sen verran, että tämä on kenties rankin asia, jonka olen joutunut kokemaan (ja sitäkin rankempaa tämä on hänelle). Tuntuu, että nyt viime vuosina ja erityisesti viime kuukausina taivaalta sataa yhä enemmän paskaa niskaan, vaikka kuinka yrittäisi parhaansa päivästä toiseen. Sitä vain tulee, eikä sille mahda mitään. Mielessäni on käynyt useammankin kerran, että tässä tilanteessa olisi äärimmäisen helppoa nujertua täysin, jäädä joka päivä sänkyyn peiton alle ja sulkea koko maailma ulkopuolelle. Tämä on varmasti myös se piste, kun joku myy kaiken omaisuutensa ja lähtee mahdollisimman kauas ongelmiaan pakoon. Joinain päivinä tekisi mieli tehdä juuri noin.

Ja tämän kaiken keskellä olen päässyt todistamaan, etten ole puhunut täyttä paskaa, kun olen aina sanonut itselleni ja muille, että elämä on asennekysymys. Se riippuu lähes täysin asenteesta, miten mihinkin tilanteisiin ja aikoihin suhtautuu. En osaa kertoa tähän postaukseen, kuinka pahalta minusta on tuntunut ja tuntuu välillä edelleen. Välillä en ymmärrä, miten en ole saanut hermoromahdusta ja joutunut mielisairaalaan, kun en vain jaksa enää. Sen sijaan kykenen yhä hymyilemään ja ainakin hetkittäin jopa nauttimaan elämästä – ja tämä johtuu asenteestani. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että hyvä tuo lisää hyvää ja positiivisuus vetää puoleensa positiivisuutta. Siksi haluan myös elää omaa elämääni sen periaatteen mukaisesti. Olen joutunut käsittelemään omaani ja läheisteni sairauksia ja sitä, miten suhtaudun tähän kaikkeen, koska jos en olisi käsitellyt näitä asioita, olisin juuri se henkilö, joka ei kykenisi nousemaan sängystä aamuisin. Erityisesti läheiseni sairastuttua jouduin miettimään, miten tulen kohtaamaan tämän asian päivästä toiseen. Voin reagoida negatiivisesti, surra, murehtia ja pelätä pahinta, tai sitten voin uskoa, että kaikki järjestyy ja keskittyä tuomaan maailmaan ja läheisilleni positiivista energiaa. Negatiivisuudesta ei nimittäin ole mitään hyötyä kenellekään, mutta positiivisuus voi auttaa meitä kaikkia.

Jos siis kysyt minulta ”Mitä kuuluu?”, haluaisin luultavasti vastata, että tällä hetkellä menee todella huonosti, mutten tee sitä, koska siitä ei olisi mitään hyötyä yhtään kenellekään. Tämä on vähän ristiriidassa tuon äskeisen lauseen kanssa, sillä siitä huolimatta uskon, että asioista on hyvä puhua ja niistä on hyvä kertoa tavalla, joka tuntuu itselleen sopivimmalta. Siksi halusin kirjoittaa tämän postauksen ja kertoa, mitä minulle kuuluu, ihan oikeasti, koska en pysty kertomaan sitä kasvotusten enkä oikein muutenkaan. Toivottavasti löydän pian energiaa ja kirjoitusintoa blogin jatkamiseen säännöllisemmin, mutta yritän olla stressaamatta sitä nyt, kun mielessä on niin paljon muutakin.

Toivon silti edelleen, että tästä tulee elämäni paras vuosi tähän mennessä ja teen kaikkeni sen eteen, että näin on, koska jos olen jotain oppinut viime kuukausina niin sen, että elämäänsä ei saa tuhlata murehtimiseen, eikä asioita kannata lykätä, koska kukaan ei voi tietää, milloin terveys estää tekemästä niitä itselleen tärkeitä asioita. Jos siis luet tätä nyt perusterveenä ihmisenä, olet onnekas. Jos myös läheisesi ovat terveitä, olet äärimmäisen onnekas. Joten ole kiitollinen siitä. Palataan taas, toivottavasti parempien asioiden merkeissä, kun vain jaksan. Aurinkoista sunnuntaita kaikille!