Minäkö muka masentunut?

Ajattelen yleensä, että olen onnellinen ja iloinen ihminen. Masentuneisuus ja muut negatiiviset tuntemukset eivät mahdu omaan ajatusmaailmaani. Tämä johtuu siitä syystä, että koin niitä aivan tarpeeksi nuorempana. Ala-asteelta lukion loppuun asti kamppailin milloin minkäkin negatiivisen tuntemuksen kanssa ahdistuksesta masennukseen. Uskon, että esimerkiksi luokkakaverini lukiosta eivät enää tunnistaisi minua, jos näkisivät minut nyt – ero on niin suuri.

Kun vihdoin ja viimein pääsin vuosikausia sitten eroon kaikesta tuosta paskasta, päätin pysyä positiivisena ihmisenä ja välttää turhaa valittamista. Tästä syystä minun on myös vaikea kestää turhanpäiväistä vikinää huonosta säästä tai muusta sellaisesta, mihin ei voi itse varsinaisesti vaikuttaa (kyllä, sorrun tähän välillä, mutta yritän vältellä sitä). Koska olen ollut suorastaan jääräpäinen oman positiivisuuteni kanssa, se vaikeutti ongelmien huomaamista ja tunnistamista ajoissa. Tämä on yksi niistä syistä, minkä takia melkein paloin loppuun viime kesänä (tässä on postaus siitä).

Kuten tuossa edellä linkkaamassani postauksessa kerroin, huomasin musertuvani itse asettamani työtaakan alle. Lisäksi tajusin, että olin oikeasti masentunut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Lopetin työt väliaikaisesti kokonaan ja pidin parin viikon kesäloman kerätäkseni voimiani ja saadakseni aikaa ajatella, miten jatkan siitä eteenpäin. Hieman loman jälkeen elokuun loppupuolella sairastuin flunssaan, joka kesti lopulta 4 – 5 viikkoa, minkä takia olin tietysti aivan loppu. Hieman tuon jälkeen päälle painoikin jo muuttostressi.

Elokuun alusta marraskuun alkuun työtahtini oli todella huono. Saatoin käyttää kokonaisen päivän työhön, joka olisi pitänyt saada tehtyä tunnissa. Jouduin tekemään aikamoisen määrän itsetutkiskelua tässä vaiheessa, jotta tajuaisin, missä vika oikeasti piilee. En nimittäin suostu masentumaan ja ahdistumaan ”aivan turhaan”, eli sille pitää olla syy ja sitä kautta myös ratkaisu, sillä onnellisuus on ainoa yleinen olotila, jonka voin hyväksy pidemmällä aikavälillä.

Postauksen kuvat on otettu uuden asuntomme parvekkeelta. Nautin todella kovasti siitä, että näen taivaan näin esteettömästi

Karsin negatiivisten tunteiden aiheuttajia yksi kerrallaan ja keksin niihin ratkaisun. Mikään ei vain tuntunut auttavan tarpeeksi. Viimeinen solmukohta oli tuleva muutto. Tiesin sisimmässäni, että muuton jälkeen kaikki siihen käytetty energia vapautuisi vihdoin omaan käyttööni, jolloin voisin suunnata sen johonkin kehittävämpään. Siispä kun muutto oli tehty marraskuun alussa, luulin, että ensimmäinen työmaanantai lähtisi käyntiin aivan uudella puhdilla. Mutta ei. En saanut lähes mitään aikaiseksi.

Näin kului ensimmäinen viikko… ja toinen… ja kolmas. Masennus ja pienoinen epätoivo alkoivat syventyä, koska en tiennyt, mikä minua oikeasti vaivaa. Olin ratkaissut kaikki ongelmat ja korjannut epäkohdat omassa arkielämässäni (mm. liikunta, vapaa-aika yms.). Kuka olisikaan arvannut, että vastaus tähän kaikkeen on hyvinkin yksinkertainen. Perjantai-iltana istuimme kotona syömässä illallista vaimoni kanssa, jolloin avauduin siitä, kuinka epätoivoinen olen tilanteeni kanssa. Hetken mietittyään Tiia sanoi: ”Tuohan on ihan selvää kaamosmasennusta.”

Kaamosmasennusta? Minullako? Ei varmasti. En ollut edes harkinnut tuota vaihtoehtoa, koska ensinnäkään en ole muinakaan vuosina kärsinyt siitä, joten miksi se vaikuttaisi nyt? Sitäkin suurempi este tuolle oli se, että egoni tuli tielle. Minustahan oli aivan helvetin typerää olla valittamassa säästä ja antaa jonkin niin pienen asian vaikuttaa elämään sen suuremmin. Mutta sitten Tiia luetteli kaamosmasennuksen oireita ja huomasin, että kaikki täsmää. Varmistin asian vielä erilaisista tieteellisistä artikkeleista ja tajusin, että niinhän se on. Kaamosmasennus tai mahdollisesti kaamosväsymys.

Sitten Tiia vielä selkeytti, miksi en ollut kärsinyt siitä aiempina vuosina. Mehän olemme olleet aina reissussa vuoden masentavimpana aikana, eli marraskuussa, vuodesta 2013 lähtien. Sen takia en ollut kärsinyt tästä aiemmin. Tajusin vielä oman pohtimiseni jälkeen, että kesällä alkanut masennus oli tosiaan johtunut syistä, jotka olin tajunnut ja korjannut, mutta huomaamatta ne muut syyt muuttuivatkin hiljalleen kaamosmasennukseksi. Oloni keveni välittömästi, kun sain vihdoin vastauksen ja syyn tuntemuksilleni. Seuraavana päivänä olinkin kuin uudestisyntynyt, eli olen varma, että kaikki johtui tuosta.

Nyt pitää vain ostaa kirkasvalolamppu työpöydälle ja varmistaa, että kiinnitän tarkemmin huomiota liikuntaan, ruokavalioon ja nukkumiseen. Tämän postauksen kirjoittamiseen oli parikin syytä. Kirjoittaminen on omanlaistaan terapiaa, joten uskon, että tämä helpottaa oloani entisestään. Lisäksi halusin näyttää teille myös tämän puolen itsestäni sen sijaan, että kirjoittaisin aina vain hienoista matkakokemuksista. Inhimillisyys on aina hyvästä. Ja toivottavasti tämä kirjoitus auttaa jotakuta teistä tunnistamaan mahdolliset kaamosmasennuksen oireet ajoissa, jotta voitte alkaa kulkea taas sitä onnellisempaa ja iloisempaa elämää kohti.

Tsemppiä kaikille tähän vuoden pimeimpään aikaan! Kohta on onneksi jo joulu ja pikkuhiljaa alkaa valostumaan, joten keksikää itsellenne mukavaa tekemistä, joka vie ajatukset pois tuosta vielä hetken kestävästä pimeydestä ja kylmyydestä.

Jos haluat nähdä enemmän kuin mitä blogissa näytetään, kannattaa laittaa Instagram ( @escapemundaneblog ) ja Facebook-sivu ( www.facebook.com/PakoArjesta ) seurantaan, sillä niissä kerrotaan ja näytetään asioita, mitä ei koskaan päädy blogiin asti (esimerkiksi muokkaamatonta videota hotellista heti sinne saavuttuani tai muuten vain arkisempia asioita).