Varoitus: filosofista pohdintaa tulossa.
Postausta lukiessa suosittelen kiinnittämään erityistä huomiota tummalla merkittyihin lainauksiin ja myös hieman miettimään niiden merkitystä. Ainakin itseni kohdalla ne saivat todella ajattelemaan.
Olohuoneessamme komeilee lainaus, jossa lukee ”Life is a creation, not a discovery” (Neale Donald Walsh – Conversations with God). Kyseinen lausahdus kuvailee maailmaa täydellisesti, mutta se kuvailee myös yleistä asennetta elämää kohtaan. Useat kulkevat koko elämänsä läpi ajatellen, että asiat ovat joko ennalta määrättyjä tai niihin on vain hankala vaikuttaa itse. Totuus on kuitenkin se, että jokaisen elämä muodostuu uskomuksista. Jokainen luo oman elämänsä puitteet ja sisällön, mutta uskomukset tekevät varsinaisen ”luomistyön”. Jos uskot pystyväsi mahdottomiin asioihin, huomaat, että ne muuttuvatkin täysin mahdollisiksi. Jos uskot, että elämän pitää olla vaikeaa kamppailua, takaan, että se tulee olemaan juurikin sitä.
”Some people die at 25 and aren’t buried until 75.” -Benjamin Franklin
”Muista tämä, my boy: ihminen on itse vastuussa elämästään. Omista virheistä ei pidä syyttää muita. Ihminen rakentaa itse oman onnensa ja on joskus myös sen pahimpana esteenä. Sinun elämäsi on alussa, minä olen omani lopussa, voin antaa sinulle vain yhden neuvon: ennen kuin valitset polkusi, kuuntele sisäistä ääntäsi… Ja sinä päivänä, kun kuulet tuon äänen, seuraa sitä sokeasti. Älä anna kenenkään päättää puolestasi. Älä koskaan pelkää pyrkiä kohti sitä, mikä on sinulle tärkeää.
Tämä tulee olemaan sinulle kaikkein vaikeinta, koska olet niin vakuuttunut siitä, että et ole minkään arvoinen, että et voi valita loistavaa tulevaisuutta, itsesi näköistä tulevaisuutta… Olet vielä nuori, sinun ei ole pakko toistaa vanhempiesi kuvioita…
Love you, my boy…”
Yllä oleva teksti löytyy Tiian tämänpäiväisestä postauksesta. Alkuperäinen teksti on otettu kirjasta, mutten tiedä onko se sitä ennen otettu jostakin muualta. Kyseinen tekstinpätkä puhuttelee minua erityisen paljon varsinkin tällä hetkellä. Tämä johtuu siitä, että keskustellessani pari päivää sitten isäni kanssa huomasin taas kerran, että hän odottaa minun toimivan samalla tavalla kuin hän. Avaan tätä kohta hieman lisää. Totuus on se, että isäni on aina halunnut minulle ainoastaan parasta, joten tätäkin keskustelua pohjusti se, että hän toivoo minulle turvaa tulevaisuuteni kannalta. Hän haluaisi, että kävisin koulut loppuun ja menisin vakaaseen työpaikkaan. Hän tarkoittaa hyvää, muttei ymmärrä sitä, että onnellisuus on minulle tärkeintä… ei turvallisuus. Haluan haastaa itseäni olemaan jatkuvasti parempi enkä suostu tyytymään siihen tasoon, mihin useimmat jämähtävät.
”Those who do not move, do not notice their chains.” -Rosa Luxemburg
Olen puhunut näistä asioista ehkä ennenkin, mutta nämä on syytä sanoa erikseen tässäkin postauksessa. Aloin todellisuudessa luomaan omaa polkuani siirtyessäni yläasteelta lukioon. Siihen asti olin tehnyt kaiken sen mukaan, mitä minulta odotettiin. Isäni halusi, että lähden Lappeenrannan ”parhaimpaan” lukioon, kuten isoveljeni ennen minua. Itse kuitenkin halusin lähteä ”huonoimpaan” lukioon yhdestä tietystä syystä. Ja se syy oli Tiia. Kehitin tekosyitä, kuten sen, että kyseisessä lukiossa pääsisi opiskelemaan espanjaa, joka kiinnosti minua (isäni halusi, että opiskelen hyödyllisempää saksaa), mutta totuus oli se, että valintani pohjautui ainoastaan rakkauteen, ei järkeen.
”Great ideas often receive violent opposition from mediocre minds.” -Albert Einstein
Kun tuli aika päättää asepalveluksesta, tein niin kuin kaikkien miesten pitää, ja lähdin tietenkin armeijaan. Yhteiskunta oli takonut päähäni, että sivariin menivät vain ”luuserit ja puunhalaajat”. Menin armeijaan, mutten voinut sietää sitä. Vihasin jokaista hetkeä. Vihasin sitä, että tuvassani oli täysi ääliö, varsinainen vanhanaikainen kiusaaja, jollaista ei ollut tarvinnut kestää enää aikuisiällä. Vihasin sitä, että alkuaikoina omien aivojen käyttäminen oli kiellettyä. Muistan vieläkin kuinka kovasti palelin 25 asteen pakkasessa, koska minua kiellettiin pukemasta takin alle niitä vaatteita, jotka meinasin pukea. Kuitenkin kaikkein pahinta oli olla erossa Tiiasta jatkuvasti. En sietänyt sitä, että kulkemistani rajoitettiin kuin olisin ollut vankilassa. Monet ehkä ajattelevat, ettei seurustelusuhteen saa antaa vaikuttaa liikaa omiin päätöksiin, mutta olen itse täysin eri mieltä. Suhteeni on juurikin se, joka vaikuttaa eniten päätöksiini. Jos seurustelukumppanini on minulle kaikkein tärkeintä, miksen voisi tehdä päätöksiäni juuri sen perusteella? Siispä lähdin intistä noin 2 viikon jälkeen ja valitsin sivarin.
”Failure is success if we learn from it.” -Malcolm Forbes
Sivarin alkuvaiheessa käydään 4 viikkoa kestävä koulutusjakso Lapinjärven keskuksessa. Oletin näkeväni laitapuolen kulkijoita yms., mutta yllätyin suuresti. Samassa ”saapumiserässä” oli mm. 30-vuotias, hienolla Lexuksella ajava musiikkialan yrittäjä, näyttelijöitä, muusikoita, politiikkaan pyrkiviä älykköjä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tietysti joukkoon oli mahtunut myös niitä stereotyyppisiä sivareita, mutta mielestäni joukko koostui yleisesti ottaen fiksummista tyypeistä kuin intissä tapaamani. Intissä näin aivan liian monta kiusaajaa, idioottia ja jopa rikollista. Tämä kokemus vaikutti ennakkoluuloihini erittäin voimakkaasti. Nykyään pyrin siihen, etten oleta ihmisistä liikaa, jos en tunne heitä. Oli miten oli, sivariin meneminen oli yksi parhaista päätöksistäni koskaan.
Seuraava suuri, poikkeuksellinen päätökseni olikin se, että jätin ammattikorkeakoulun kesken. Se oli ehkä sitäkin yllättävämpää, että olen aina ollut hyvä koulussa. Nykyään en vain enää osaa toimia muiden mielipiteiden mukaan. Minusta on tullu itsekäs… ja mielestäni se on mahtava asia. Sanon sen ylpesti. Olen itsekäs. Se ei tarkoita, ettenkö huomioisi muiden tunteita, mutten halua tehdä päätöksiäni niiden perusteella. Omaa elämää tulee elää juuri niin kuin itse katsoo parhaaksi. Se on vaikeaa, mutta se tulee joka kerta olemaan sen arvoista. Jokainen päätökseni, jonka olen tehnyt välittämättä muiden mielipiteistä, on kuulunut parhaimpiin päätöksiini elämässäni. Koska silloin teen päätökset omien tunteideni pohjalta, en välttämättä järjen ja yleisen normin mukaisesti.
”Every man dies, but not every man truly lives.” -William Wallace
Pyrin siihen, että tämä postaus saisi sinutkin ajattelemaan elämäästi tarkemmin. Oletko oikeasti tyytyväinen? Uskallatko kyseenalaistaa elämäsi jokaisen osa-alueen? Jos et uskalla, johtuuko se siitä, että pelkäät kulkevasi väärää polkua? Usko pois, se keskinkertainen, mitäänsanomaton ja merkityksetön elämä on saavutettavissa milloin tahansa. Siihen voi toisin sanoen aina palata, jos siltä tuntuu. Mutta miltä tuntuisi oikeasti pyrkiä siihen unelmiensa elämään? Jos olet löytänyt sen jo, haluan onnitella sinua sydämeni pohjasta! Itse en ole sitä vielä löytänyt enkä tule lepäämään ennen kuin saavutan sen. Tiedän olevani tyytyväinen vasta sitten, kun saavutan haluamani. En hyväksy sellaista mahdollisuutta, että vanhana miehenä muistelen elämääni ja tajuan, etten koskaan oikeasti elänyt sitä. (alla oleva lainaus tuli mieleeni tässä kohdassa, joten se oli pakko kirjoittaa tuohon)
Syteen tai saveen, meni miten meni,
vitut muiden mielipiteist pysyn aiton itelleni. -Fintelligens
Ja vielä lopuksi asennettani erittäin hyvin kuvaava lainaus yhdeltä tv:n suosikkihahmoistani:
”I don’t have dreams, I have goals” -Harvey Specter
16 kommenttia
Tää oli hyvä postaus! 🙂
Kiitos 🙂
Muista Jerry, että unelmat voivat myös muuttua. Se mikä oli unelmani 20-vuotiaana, ei ole unelmani nyt. Mutta aina pitää ajatella omilla aivoillaan, tehdä omia päätöksiä ja pyrkiä kohti omaa sen hetkistä unelmaansa.
Olen tästä usein puhunutkin, mutta vaikeinta on ehkä erottaa materia oikeasti tärkeistä asioista. Ymmärtää se, että uudella autolla hankittu onni on kovin häilyvää, jos sen onnentunteen aiheuttaa esim. toisten ihailu tai auton statusarvo.
Itselläni meni tämän asian oivaltamiseen liki neljäkymmentä ensimmäistä elinvuottani. Kun tämän asian sain pääkopassani järjestykseen, kaikki muuttui helpoksi. En ole enää riippuvainen muiden luomista arvostusnormeista, vaan voi tehdä omat valintani vapaasti. Raha ei ole paha asia, mutta sen väärä arvostaminen on.
Tiedän, että unelmat voivat muuttua, mutta se on oikeastaan hyvä asia :). Olisi tavallaan typerää pitää jääräpäisesti kiinni unelmastaan, jos sisimmässään haluaa muuttaa sen toisenlaiseksi. Juurikin kuten sanoit: on tärkeintä pyrkiä kohti sen hetkistä unelmaa.
Olet täysin oikeassa, että voi olla todella vaikeaa erottaa niitä oikesti tärkeitä asioita vain materialistisista asioista. Raha ei koskaan tule olemaan tärkeämpää kuin terveys, perhe ja ystävät. Siitä huolimatta raha on minulle todella tärkeää. Jos otetaan esimerkiksi tämä uusi auto, niin se on minulle tärkeä asia sen fiiliksen takia, minkä se tuo minulle. Vaikka asuisin yksin keskellä metsää eikä kukaan koskaan näkisi autoani, minulla olisi parempi tunne siitä, että olen mahdollistanut kyseisen auton oston. Ihan näin esimerkiksi. Siispä minulle materialistiset asiat eivät ole tärkeitä muiden mielipiteiden takia, vaikka joku voisikin luulla niin. Sen lisäksi raha mahdollistaa upeita asioita ja kokemuksia, kuten matkustelun :).
Sinulla on erinomainen asenne rahan suhteen. Tärkeintä on omat valinnat eikä se, mitä muut arvostavat. Mielestäni rahan väärä arvostaminen on sitä, että tekee mitä tahansa rahan eteen ja on ahne. Se ei ole oikein, jos raha on ykkösasia eikä ihmistä haittaa, jos muut kärsivät sen oman rikastumisen ohessa.
Kiitos kommentistasi ja mielipiteestäsi. Ihmisten omien kokemusten kuuleminen on aina arvokasta tietoa 🙂
Oli kyllä todella hyvä kirjoitus!
Itselläni on kenties samantyyppinen tilanne äitini kanssa kuin sinulla isäsi. Eli vaikka hän vilpittömästi toivoo parasta niin se paras on vain hänen maailmansa parasta, asioita, joita hän haluaisi itselleen. On siis tullut todella paljon yhteenottoja ihan lapsuudesta saakka kun olen pitänyt puoliani ja seurannut omia unelmia, en hänen. Edelleenkin painostus tiettyihin asioihin on välillä kova (lapset), vaikka ymmärrettykin jo on, etten todellakaan tee mitään vain siksi, että hän niin toivoo 😀
Moneenkin lainaukseen olisi kommentoitavaa omasta elämästä. Itsekin olen luovuttanut joissakin asioissa ja sitä kautta mielestäni ennemminkin voittanut, koska olen seurannut sydäntäni enkä sitä, mitä multa odotetaan. Yksi tällainen suuri luovutus oli työharjoitteluni Thaimaassa. Tein kaikkeni (ja siis oikeasti kaikkeni) jotta pääsisin sinne, hermostutin aika paljon väkeä koulussanikin kun en suostunut luovuttamaan. Ja mitä tein päästessäni paikalle? Lopetin 7 päivän jälkeen ja matkusteltuani kolme viikkoa tulin takaisin Suomeen. Syynä tähän oli aivan mielipuolinen ja narsistinen hotellin omistaja joka näytti todellisen luonteensa vasta paikan päällä. Vaikka hän koittikin sovitella omia riehumisiaan niin tuli kyllä selväksi, että jos jäisin, koko aika menisi pelätessä ja hän saattaisi heittää itse mut pihalle esim. 3kk raadannan jälkeen jolloin jäisin myös tyhjin käsin ihmettelemään. Lähdin siis pois kun vielä oli mahdollisuus jatkaa kursseja Suomessa ja edetä opinnoissa. Tämä oli todella kova päätös itseltä, mutta heti sen tehtyäni, tiesin, että tein oikein.
Itse taidan olla ehkä liiankin kyseenalaistava ihminen ja välillä koen suurta henkistä tuskaa kun mietin, että mihin elämä etenee ja olenko nyt varmasti antanut kaikkeni. En halua hautautua arjen alle merkityksettömään työhön tuhlaten rahani viikonloppuna baarissa kasvattaen omaa kateutta ja katkeruutta muita ihmisiä kohtaan. Valitettavasti tällaisia henkilöitä näkee liikaa ja ei voi olla kuin surullinen heidän puolestaan. Kuten kirjoitit, jokainen on vastuussa itsestään ja kohtalostaan. Mitään ei ole ennalta määritelty vaan itse voi jokaisella pienelläkin teolla vaikuttaa siihen millainen tulevaisuudesta muodostuu.
Mustakin tuntuu, etten ole vielä sitä valaistumista löytänyt (en lähelläkään), mutta olen matkalla oikeaan suuntaan. Lisäksi olen ehkä jo hieman oppinut mitä tarkoittaa sanonta ”ei se määränpää, vaan matka”. Ei enää ”sitten kun” ajattelua vaan pyrin löytämään merkityksellisyyttä myös tämän hetkisen kaaoksen tai pysähtyneisyyden tilasta ja todeta, ettei tämä ole pysyvää ja liike jatkuu. Kaikki on edistymistä, niin positiivinen kuin negatiivinen, ja ihminen itse päättää miten antaa tapahtumien vaikuttaa itseensä. Toisista tulee voittajia ja valitettavasti joistakin niitä häviäjiä.
Huh! Oli kyllä taas niin syvällistä 🙂
Kiitos, Katja :). On erityisen mukavaa kuulla positiivista palautetta, kun avautuu näin henkilökohtaisista asioista ja kertoo omista mietteistään. Tuo painostus on todella harmillinen juttu :/. Mielenkiintoista kuulla, että olet itsekin kokenut tällaisen tilanteen. En ehkä näkisi, että minua ainakaan enää painostetaan varsinaisesti, mutta kai se on jotain sen tapaista. Erityisesti lapsi-asia on todella v*ttumaista, jos siihen puututaan. Emme aio Tiian kanssa hankkia lapsia missään vaiheessa, joten sitä on joutunut selittelemään melko paljon tutuille ja sukulaisille. Tuntuu siltä, että monet päättävät hankkia lapsia vain sen takia, että niin kuuluu tehdä. On kamalaa millainen asenne vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan on :O. Enkä nyt siis tiedä tarkoititko kommentillasi, ettet koskaan halua lapsia yms., mutta sanon vain omasta tilanteestani :). Aluksi meidänkin porukat selittivät, että näin nuoret eivät voi tietää sitä vielä. Se oli raivostuttavaa. Onneksi tällaiset selitykset loppuivat aikoja sitten. Lähipiirissämme on eräs, joka on jankannut tuosta lapsiasiasta aivan tolkuttomasti. Tuntuu, että hänestä on loukkaus olla hankkimatta lapsia, koska heillä niitä on aikamoinen määrä. Onneksi hänkin on viime aikoina ollut hiljaa asiasta.
Tuo Thaimaan päätös on ollut aivan varmasti todella kova paikka! Itsessäni tuo herättää kunnioitusta, että olet uskaltanut tehdä tuollaisen valinnan. Ei missään nimessä kannata jäädä tuollaiseen tilanteeseen. Monesti sanotaan, että asiat pitää hoitaa loppuun asti, jos ne on aloittanut. Toisaalta kyllä, mutta toisaalta sellainen on idioottimainen neuvo. Jos olet esimerkiksi tuhlannut kaksi vuotta koulussa, joka ei olekaan sinua varten, hyödytkö mitään, jos vietät vielä kolmannen vuoden siellä? Luultavasti et. Tällä perusteella tein omankin päätökseni koulun suhteen. Se on vain vanha käsite, että kaikki pitää hoitaa ”kunnialla loppuun”.
Kyseenalaistaminen menee helposti liian pitkälle varsinkin sellaiseen taipuvaisilla ihmisillä, kuten ilmeisesti sinulla, mutta ainakin minulla :). Silti kyseenalaistaminen on tärkeää ja myös rohkeaa! Tuo kuvailemasi skenaario kuulostaa aivan kamalalta ja juuri siltä, mitä itsekin ajattelen. Minua ahdistaa, kun ajattelen hetkenkin, että päätyisin sellaiseksi ihmiseksi, joka ei ole tyytyväinen elämäänsä. Se olisi kauheaa.
Valaistumisen löytämiseen voi mennä vaikka koko elinikä (monet eivät koskaan saavuta sitä), mutta tärkeintä on se, että tosiaankin pyrkii siihen oikeaan suuntaan. On todella tärkeää keskittyä siihen, mitä elämässä on jo, mutta mielestäni on myös tärkeää suunnata katse eteenpäin. Tämän tasapainon löytäminen on yksi elämän suurimpia haasteita. On täysin totta, että ihminen päättää itse, miten reagoi ympäröivään maailmaan. Ja todellakin toisista tulee niitä voittajia ja toisista häviäjiä, mutta harva tietää, että kaikki on johtunut niistä omista haluista ja päätöksistä.
Kiitos syvällisestä kommentista :). Näistä asioista on mukava keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa!
Itse saan kuulla aina vanhemmilla käydessäni ne ikuiset kysymykset ”Koskas te meette naimisiin, koskas olisi lapsien vuoro?” ja vuosien saatossa on kyllä tullut keksittyä jos minkälaisia vastauksia ihan vain kiusaksi 😛 En tiedä onko kyseessä vuosien mittavan aivopesun tulos vai vain tätä perinteistä ”vanhenemista”, mutta kyllä se perheen perustaminen on alkanut jo jollain sairaalla tavalla kiinnostamaan. Sen voi ottaa sellaisena biologisena ihmiskokeena jos ei muuta! (Pahoittelen sairasta huumoriani :D) Mutta moiset elämän suuret suuntaviivat kyllä laaditaan sitten oman pään mukaan, vaikka tiedänkin erään hyppivän voltteja onnesta jos sitä oikeasti lähtee lisääntymään.
OIkeastaan mitä joidenkin ystävieni kanssa ollaan juteltu niin ollaan tultu siihen johtopäätökseen, että teiniäitiys olisi ollut itseasiassa aikas toimiva juttu (jos nyt ei oteta huomioon sitä, että silloin seurusteli ihan väärän henkilön kanssa). Lapsi olisi jo 7-10 vanha ja tässä välissä olisi ihan samalla lailla voinut käydä koulut ja sitten vaan sukeltanut uraputkeen sukkana lapsen mentäessä kouluun xD Nyt pitää ensin valmistua, sitten saada vakkarisopimus, sitten tehdä uraa ja hupsista, sitä ollaankin jo 40 ja lääkäri sanoo, että munasolut ovat kuihtuneet kasaan.
Juuri tuon oman työharjoittelun aikana opin, että myös luovuttaminen voi olla vahvuutta. Kun tietää sisimmässään, ettei joku juttu ole hyväksi itselle (kuten sinulla armeija ja koulu) niin on täysin turhaa kiusata itseään ja tuhlata elämästään pahimmassa tapauksessa vuosia asiaan jolla ei ole muuta kuin negatiivista vaikutusta. Sellainen ns. normien ulkopuolelle astuminen ja rohkeus tehdä mitä haluaa saa kyllä välillä aivan järkyttävän kielteistä suhtautumista joissakin ihmisissä aikaan,vaikkei kyseiset päätökset vaikuta millään lailla näihin henkilöihin.
Ja kyllä, on mukavaa vaihtaa ajatuksia tällaisista hieman syvällisemmistä asioista toisten pohdiskelijoiden kanssa 🙂 Tulevaisuudessa siis varmasti lisää spämmäilyä luvassa! 😛
Tärkeintähän on se, että tekee päätöksensä sen mukaan miltä tuntuu silloin (ja tärkeissä asioissa tietenkin myös tulevaisuudessa :P). Ei kannata pitää jääräpäisesti mielipiteestään kiinni, jos oikeasti haluaisikin muuttaa sitä :).
Näistä asioista voi todellakin olla montaa mieltä x). Hyvä pointti tuo teiniäitiys, mutta toisaalta jos ei huomioi käytännön asioita niin se ei välttämättä olisi se paras ratkaisu :P. Mutta jokainen tyylillään :). Ymmärrän kyllä, mistä tuollainen ajatus kumpuaa ;). Mutta ainahan sitä voi tietysti myös adoptoida, jos tuo ikä alkaa olla ongelma kymmenien vuosien päästä.
Ihan totta! En ymmärrä minkä helvetin takia ihmisten pitää suuttua ja pahoittaa mielensä, kun toinen tekee omia päätöksiää, jotka eivät nyt välttämättä sovi sille sivusta seuraavalle x). Mutta ne ovat vahvimpia ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä päätöksensä tuosta kaikesta huolimatta sillä omalla tavallaan.
Spämmäilyä saa laittaa vaikka millä mitalla! Näistä asioista ei voi koskaan keskustella liikaa :).
Tää oli kyllä mielettömän hieno postaus, joka todellakin laittoi ajatusrattaat hyrräämään! Oon mietiskellyt samanlaisia asioita itsekin viime aikoina ja tullut siihen tulokseen, että tietynlainen itsekkyys on ehdottomasti hyvä asia ja että toisinaan tekee vain hyvää laittaa omat valinnat ja elämäntavat hieman tarkempaan syyniin – tekeekö asiat siksi, että todella haluaa niin vai siksi, että ulkopuolelta tulevat odotukset ovat ajaneet toimimaan tietyllä tavalla. Kiitos siis tästä(kin) tekstistä! 🙂
Kiitos, Laura :). Sanoin tuossa edellisessäkin kommentissa Katjalle samaa, mutta tuntuu todella hyvältä saada tällaista palautetta postaukseen, jossa avaudun niistä syvistä tuntemuksistani ja ajatuksistani. Hienoa, jos sain sinut ajattelemaan asioita, sillä siitä voi syntyä aikanaan jopa jotain mullistavaa :). Kannattaa muistaa, että miten voit tehdä muita tyytyväisiksi, jos et tee ensin itseäsi tyytyväiseksi? Jos itse on onnellinen, sitä onnea on helppo jakaa muillekin, joten kaikki voittavat! Voit myös lohduttautua sillä, että useimmat tekevät asiat toisten odotusten mukaisesti ;). Olet siis jo kovasti monia ”edellä”, jos tajuat tuon asian tai saatikaan sitten teet sille jotain :)! Hienoa, että olet oikealla tiellä. Ole hyvä, ja kiitos sinulle kommentistasi 🙂
Jännä juttu! Mun mies jakoi mulle tänään artikkelin, joka oli ihan samaa teemaa kuin tämä sun kirjoitus. Molemmat aivan loistavia! Jotenkin en osaa vielä pukea sanoiksi tarkemmin omia ajatuksia, mutta tässäpä se artikkeli, jos kiinnostaa: http://www.whydontyoutrythis.com/2014/05/10-painfully-obvious-truths-everyone-forgets-too-soon.html
Mahtavaa, että kirjoitat monipuolisista aiheista rohkeasti!
Kiitos kovasti, Ulla :)! Yleensä ne asiat tulee ihmiselle eteen, joita kaipaa eniten ;). Ehkä siis kaipaat rohkaisua tai suunnannäyttöä elämääsi. Ja kiitos artikkelista! Luin sen ja olen samaa mieltä, loistava :)!
Kiva, että pidät tällaisistakin kirjoituksista. Tämä rohkaisee kirjoittamaan näitä useamminkin 🙂
Kiitoksia taas muistutuksesta. Tässä on meinannut vaipua epätoivoon viime aikoina kun unelmat eivät toteudu, mutta postauksesi taas muistutti, että pitää yrittää kovemmin ja minä olen ainoa joka voi tehdä omista unelmistani totta.
Eipä kestä :). Mukavaa, jos tästä oli apua! Juuri tuon takia laitoin tämän postauksen, koska tarvitsin itsekin sitä vahvistusta ja muistutusta. Itsellänikin on ollut vaikeaa pitää monista unelmista kiinni viime aikoina, joten tällainen helpottaa myös minua :). Hang in there!
Mielenkiintoisia ajatuksia. Kiva lukea matkablogeista välillä muutakin kuin reissutarinoita. Miten nuoresta saakka te oikein olette seurustelleet? Hienoa ja arvostettavaa nykypäivänä, että jotkut pysyvät yhdessä, vaikka ovat aloittaneet nuorena :).
Kiitos :). Kiva juttu, että tällainen kiinnostaa! Meillä tulee kohta 11 vuotta täyteen, joten tapasimme vähän ennen kuin täytin 14 :P. Kiitos kohteliaisuudesta :). Itsekin osaan arvostaa pitkiä suhteita erityisen paljon, sillä nykyään se tuntuu olevan todella harvinaista. Se on nimittäin todellakin harvinaisempaa, kun on kyse nuorista ihmisistä.